Vammaispalvelut

Kiinnostaako sinua monipuolinen ja antoisa työ vammaispalveluissa?

Pieni lapsi rullatuolissa. Kasvot ei näy kuvassa.

Päijät-Hämeen hyvinvointialue vastaa koko maakunnan vammaispalveluiden järjestämisestä. Heinola ja Sysmä liittyivät vuodenvaihteessa 2022-2023 uusina kuntina hyvinvointialueelle, ja Pukkila ja Myrskylä siirtyivät osaksi Itä-Uudenmaan hyvinvointialuetta.

Vammaispalveluiden tulosalue on osa perhe- ja sosiaalipalveluiden toimialaa ja koostuu asiakasohjauksen ja asumisen ja päiväaikaisen toiminnan tulosyksiköistä. Lisäksi on palvelukoordinaatio, jonka tehtävänä on vammaispalveluiden ostopalvelujen hallinta ja kokonaiskoordinaation kehittäminen.

Asiakasohjauksen toimipisteet sijaitsevat Lahdessa, Lahden Nastolassa, Hollolassa, Orimattilassa ja Asikkalassa. Toimipisteiltä käsin palvelemme koko aluetta. Asiakasohjauksessa työskentelee sosiaaliohjaajia ja sosiaalityöntekijöitä ja he vastaavat vammaispalvelun palvelutehtävään kuuluvista sosiaalihuollon asiakasprosesseista. Työhön kuuluvat monipuolisesti erilaiset työvaiheet esimerkiksi palvelutarpeiden arviointeihin, palvelusuunnitelmiin ja viranhaltijapäätöksiin liittyen. Keskeisessä roolissa on laaja monialainen yhteistyö muiden toimijoiden kanssa. Lisäksi asiakasohjauksessa työskentelee joukko ammattilaisia arjen tuen ja liikkumisen tuen palveluissa.

Asumisen ja päiväaikaisen toiminnan tulosyksikkö vastaa Päijät-Hämeen hyvinvointialueen vammaispalveluiden omasta palvelutuotannosta. Palveluissa on laaja valikoima asumista ja päivittäistä toimintaa tukevia ja kuntouttavia palveluja ja monenlaisia asuntoja ja ryhmämuotoisia asuinyhteisöjä eri puolilla Päijät-Hämettä. Asiakkaiden tuen tarpeisiin on vastaamassa laaja joukko sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisia, erilaisissa ja hyvin monipuolisissa työtehtävissä.

Haluamme olla aktiivisesti kehittämässä vammaispalveluita ja siellä tehtävää sosiaalityötä- ja ohjausta! Ota rohkeasti meihin yhteyttä, ja kerromme lisää.

Ota yhteyttä

Asiakasohjaus

Tulosyksikköpäällikkö Jonna Ritvanen

Johtava sosiaalityöntekijä Erja Rantanen

Palveluesimies Terhi Silventoinen

Asuminen ja päiväaikainen toiminta

Tulosyksikköpäällikkö Harri Koivu

Palveluesimies Katja Takala-Kuiri

Palveluesimies Kari Ruuskanen

Palveluesimies Elina Antikainen

Palvelukoordinaatio

Palveluesimies Janne Utriainen

Vammaispalveluiden tulosalue

Tulosaluejohtaja Pirkko Valtanen

etunimi.sukunimi(a)paijatha.fi