Uratarina: Uroterapeutti Mira tekee päivittäin urotöitä

Uroterapeutti Mira uratarina Päijät-Hämeen hyvinvointialue työntekijätarina

Asiantuntijasairaanhoitaja ja uroterapeutti Mira Inkinen työskentelee uroterapeuttina Päijät-Hämeen hyvinvointialueen kotiutusyksikössä. Ura hoitoalalla meinasi tyssätä jo lukioaikana, kun ammatinvalintaohjaaja kehoitti Miraa unohtamaan hoitajaunelmat ja osallistumaan Karjalan neito -kisoihin. Kommentista pöyristynyt Mira sai kannustusta urahaaveilleen terveydenhoitajana työskentelevältä äidiltään. –Äiti sanoi, ettei unelmien suhteen pidä luovuttaa, Mira muistelee. Ammatinvalintaohjaajan sanat kaikuivat takaraivossa, joten Mira ei tohtinut suoraan hakea sairaanhoitajakouluun. Mira haki Helsinkiin perushoitajalinjalle yhdessä luokkatoverinsa kanssa.

Matka pienestä Tuupovaaran kylästä kohti Helsinkiä ja uutta elämänvaihetta alkoi vuonna 1994. Opintojen jälkeen Mira työskenteli vuoden Helsingissä vanhusten parissa sekä hoiti lasta eräässä perheessä. Tuona aikana kypsyi ajatus jatko-opinnoista. –En ihan ollut sopeutunut Helsinkiin, joten entuudestaan hieman tuttu Lahti oli hyvä opiskelukaupunki, Mira toteaa. Sairaanhoitajaopinnot alkoivat Lahdessa 1996.

Rohkeasti kohti Hollantia ja uutta uraa

Opintojen aikana Miralle avautui mahdollisuus neljän kuukauden Erasmus-vaihtoon ulkomaille. Mira lähti vaihtoon Hollantiin. –Seikkailin yksin junalla tai bussilla paikasta toiseen ja ilmoitin aina postikortilla seuraavaan paikkaan, että koska on saapumassa sinne. Sitten aina jännitti, että oliko siellä joku vastassa, Mira muistelee hymyssä suin. Hollannin matka toi monia arvokkaita kokemuksia, mutta myös hyviä ystäviä. Vielä nykyäänkin toista muistetaan postikortein.

Vuosi 1999 oli sairaanhoitajille työllistymisen kannalta haastavaa aikaa. Töitä ei oikeastaan ollut ja moni lähti töiden perässä ulkomaille esimerkiksi Englantiin tai Ruotsiin. Mira teki syventävät opinnot akuutin puolella ja viimeisen harjoittelun sydänvalvonnassa, mutta opintojen aikana tulevaisuuden suunta ei vielä selkiytynyt. –Olin avoin kaikelle ja haasteellisesta työtilanteesta huolimatta sain kesätöitä gastrokirurgiselta osastolta, Mira kertoo. Kesän jälkeen työt jatkuivat urologisella osastolla. –En ollut koskaan kuullutkaan urologisesta erikoisalasta, mutta kokonaisuus alkoikin kiinnostaa enemmän, Mira muistelee.

Vanhempainvapaan jälkeen vuonna 2004 Mira sai vakituisen toimen urologiselta osastolta. –Urologisen potilaan kokonaishoitoprosessin ymmärtäminen alkoi kiinnostamaan, aloin hakeutumaan kirurgian poliklinikalle, jossa kävi urologisia potilaita, Mira kuvaa. Hän siirtyi kirurgian poliklinikalle vuonna 2010 ja pääsi työskentelemään sekä urologian että gastrokirurgian tiimissä. Näiden kahden erikoisalan osaamista Mira hyödyntää tänäkin päivänä.

Oma esihenkilö ja työyhteisö on mahdollistanut ammatillisen kasvun erikoisalaan. –Kollegoiden kanssa on ollut turvallista kasvaa noviisista asiantuntijaksi. Poliklinikan lääkäreiden neuvot, tuki sekä kannustus ovat auttaneet minua kasvamaan roolissani, Mira kiittelee. Kirurgian poliklinikan aikaan Mira suoritti Urologisen hoitotyön erikoistumisopinnot Lahden ammattikorkeakoulussa. Nykyään koulutus toteutetaan Uroterapeutti-nimellä.

Hyppy poliklinikalta kotihoitoon

Erikoissairaanhoidossa aikaa oli vierähtänyt 15 vuotta. Urologian poliklinikalla asiakkaan jatkohoitoja alettiin ohjaamaan kotiin, terveyskeskukseen tai kotihoitoon enenevissä määrin. Ilmiön myötä poliklinikalle alkoi tulla yhteydenottoja esimerkiksi katetroinnin haasteista. Mira alkoi miettiä urologisen potilaan kokonaishoitopolkua ja huomasi kotiutushoitajan paikan Orimattilan terveyskeskuksessa omien verkostojensa kautta.

Vaikka Miralla ei ollut kokemusta terveyskeskustyöstä, hän lähti rohkeasti kokeilemaan. Hän sai vuoden mittaisen virkavapaan kirurgian poliklinikalta ja lähti opettelemaan kotiutushoitajan tehtäviä. –Kotiutushoitajan työ oli niin uutta ja mielenkiintoista, että se vei mennessään, Mira hymyilee. Vuoden kuluttua Mira teki itselleen rohkean päätöksen ja jätti kirurgian poliklinikan jatkoi kotiutushoitajan tehtävissä.

Vuonna 2017 syntyi hyvinvointiyhtymä ja sen myötä perustettiin kotiutusyksikkö. Kotiutushoitajien tehtävänkuvat alkoivat muuttumaan. Yksikön henkilöstö pääsi rakentamaan toimintamallia asiakkaan kotiutumista sairaalasta kotiin. –Urologisia asiakkaita oli aika paljon, joten niitä alkoi ohjautua minulle enemmän. Esihenkilöt tukivat kehittämisideoita, Mira muistelee.

Verkostoissa on voimaa

Mira pääsi myös verkostoitumaan laajasti kotihoidon yksiköihin. Hän tarjoutui auttamaan kaikkia kotihoidon yksiköitä, joissa asiakkailla oli urologisia haasteita. Vuonna 2018 Mira pääsi tekemään asiantuntijasairaanhoitajan työtä. Mira oli tukena urologisessa hoidossa kaikissa Päijät-Hämeen kunnissa. Mira alkoi järjestämään urologisia taitotyöpajoja henkilöstölle eri kuntiin yhdessä kollegan kanssa.

Mira auttaa myös hoitotarvikejakelua, josta ollaan yhteydessä kun asiakkaalla on haasteita hoitotarvikkeiden sopivuuden suhteen. Tällöin Mira pakkaa laukkunsa ja lähtee asiakkaan luokse. Käynnillä arvioidaan asiakkaan tarpeet ja valitaan yhdessä asianmukaiset hoitotarvikkeet. –Joskus saattaa käydä niinkin, että asiakkaalla käytössä oleva kallis katetri vaihtuu yhtä laadukkaaseen, mutta edullisempaan katetriin. Joskus taas tarkistetaan, että inkontinenssisuoja on oikeanlainen ja oikealla tavalla käytössä, Mira kuvailee.

Miran työpanos säästää myös erikoissairaanhoidon resursseja. Ennen kotihoidon asiakkaat lähetettiin aina urologian poliklinikalle kestokatetrin poistoon tai toistokatetroinnin aloitukseen, mutta nykyään hoito voidaan toteuttaa kotihoidossa.

Kentällä liikkuva uroterapeutti kiinnostaa kansainvälisesti

Mira on Suomen urologisten hoitajien hallituksen varapuheenjohtaja. Yhdistys järjestää kansainvälistä koulutusta Pohjoismaissa. Mira ja kollega Seija Salomaa pääsivät kertomaan kotiutusyksikön ja hoitotarvikejakelun yhteistyöstä Pohjoismaisen urologiyhdistys NUF:in koulutuksessa vuonna 2021 Helsingissä.

Mira on päässyt kertomaan verkostossa Päijät-Hämeen uniikista mallista, jossa uroterapeutti liikkuu kentällä. –Pakkaan laukun ja lähden auttamaan asiakasta kotona esimerkiksi toistokatetroinnin ohjauksessa, jolloin asiakas säästyy poliklinikkareissulta, Mira kuvailee. Hän on mukana suunnittelemassa Suomen urologisten hoitajien koulutuksia ja kokemusta on karttunut muun muassa työpajakoulutusten järjestämisestä. Asiantuntijuuden myötä Mira on päässyt luennoimaan urologisesta hoitotyöstä alueen oppilaitokseen. Tällä hetkellä Miralla on pöydällä päivittää Duodecim sairaanhoitajan käsikirjaan muutama artikkeli.

Urote
Mira kurvaa asiakkaiden avuksi ja antaa ratkaisut urologisiin pulmiin.

Työntekijälähettilyys tuo uutta kulmaa työhön

Hoitotyötä moninaisissa työympäristöissä ja tehtävissä on kertynyt 24 vuotta. Miran urapolku on koostunut laajasti tietyn kliinisen erikoisalan osaamisesta ja kehittämisestä. Miralla ei ole paloa esihenkilötyöhön, mutta kliinisen hoitotyön asiantuntijuus ja siinä kehittyminen tuntuvat tärkeiltä. –Olen pohtinut kliinisen asiantuntijan YAMK-opintoja, mutta nyt se prosessimatka vaatisi paljon. Sisällä kytee jotain, mikä ei ole ihan vielä selkiintynyt, Mira pohtii. Uutta virtaan työhön on tuonut Työntekijälähettiläs – rooli, jossa Mira on päässyt kertomaan omasta erikoisalastaan ja jakamaan omaa työarkeaan seuraajille.

Seuraavaksi uroterapeutti kiirehtiikin palaveriin keskussairaalaan radiologien luokse. Kotihoidon puolella on tunnistettu haasteita, jotka ovat myös näyttäytyneet erikoissairaanhoidon puolella lisääntyvinä lähetteinä. Mira lähtee yhdessä sparraamaan ratkaisua ongelmaan.


Kiinnostaako ura sairaanhoitajana Päijät-Hämeen hyvinvointialueella? Katso avoimet työpaikkamme Kuntarekryssä. Lisää työntekijätarinoita löydät täältä.

Lisätietoja urapoluista ja uramallista Päijät-Hämeen hyvinvointialueella

Virpi Lehtinen
projektipäällikkö
virpi.lehtinen@paijatha.fi

Anne Saari
projektisuunnittelija
anne.saari@paijatha.fi

Teksti

Sanna Kok
HR-asiantuntija, rekrymarkkinointi
sanna.kok@paijatha.fi

Anne Saari
projektisuunnittelija