Tule harjoitteluun
Tule meille sosiaalityönopintoihin liittyvään harjoitteluun!
Kunnianhimoisena tavoitteenamme on olla alamme paras julkinen työpaikka Suomessa vuonna 2025. Opiskelijat ovat tärkeä osa tätä matkaa. Haluamme kehittää viiden tähden kokemuksen kaikille harjoittelijoillemme, ja etsimme nyt hyviä oppijoita mukaan tälle haastavalle, mutta palkitsevalle matkalle.
Tarjoamme kiinnostavan mahdollisuuden tulla kehittämään ammattitaitoasi perhesosiaalityön, lapsiperheiden aikuisten, lastensuojelun avo- ja sijaishuollon, perhehoidon sekä nuorten jälkihuollon parissa, ammattitaitoisessa ja kehittämismyönteisessä työyhteisössä. Meidän pienissä ja ystävällisissä tiimeissämme pääset heti mukaan toimintaan, ja muokkaamme harjoittelustasi tarpeitasi vastaavan.
Olemme aidosti kiinnostuneita kuulemaan mielipiteitäsi ja saamaan sinut osaksi porukkaamme. Koko harjoittelun ajan sinulla on mentori ja tukiverkosto käytössäsi. Tuemme harjoittelun alussa tavoitteiden asettamisessa.
Sosiaalialan harjoittelu on meillä yliopisto-opiskelijoille palkallista. Tuemme sinua myös urasuunnitelmissasi tulevaisuutta ajatellen. Meillä on mahdollisuus tehdä joustavasti myös määräaikaisia viransijaisuuksia opiskelijana. Niistä maksetaan tehtävänkuvan mukainen korvaus.
Kehitämme rohkeasti avointa toimintakulttuuria, jossa meillä jokaisella on hyvä olla. Tule mukaan kehittämään tulevaisuuden työpaikkaa.