Tanja ei sotejulkkis-nimimerkistä huolimatta tavoittele tähteyttä – ainakaan toistaiseksi
Mitä teet työksesi?
Hejsan! Olen Tanja ja toimin sosiaaliohjaajana vammaispalveluissa. Vastuullani on henkilökohtaisen avun avustajavälitys ja kuljetuskoordinaattorin sijaistus. Käytännössä työpäiväni muodostuvat avustajien etsinnästä ja haastatteluista, puheluihin ja kysymyksiin vastaamisesta, palautteiden vastaanottamisesta, tuhottomasta määrästä erilaista selvitystyötä sekä kehittämistehtävistä.
Toimistolta minut löytää lukitun oven takaa, vilttiin kääriytyneenä tietokoneen äärestä tyhjien eväsrasioiden keskeltä. Vapaa-ajalla minut voi bongata pitistä punk-keikalta vaaleanpunaisiin vaatteisiin verhoutuneena.
Mikä sai sinut kiinnostumaan työntekijälähettilyydestä?
Innostuin työntekijälähettilyydestä, koska haluan tuoda havaintojani työelämästä vapaamuotoisesti esiin ja tehdä vammaispalvelujen työmahdollisuuksia näkyväksi.
Millaisia aiheita käsittelet julkaisuissasi?
En ole vielä ihan varma siitä, mitä kaikkea postaan tililleni – punainen lanka löytyy varmasti kokeilemalla, minkä jälkeen sisältöä on helpompi kohdentaa tietylle yleisölle.
Käytännön työni muiden silmin näyttäytyy kutakuinkin päivänä tietokoneen ääressä epäergonomisissa asennoissa, joten innostavan sisällön tuottaminen suoraan omasta työstäni voi olla haastavaa. Työtehtäväni ovat kuitenkin itselleni mielenkiintoisia, ja saan suunnitella, millä tavalla työtäni toteutan.
Mistä nautit työssäsi?
Työssäni on parasta se, kun saan jonkun kimurantin tapauksen selvitettyä. Työoloissa parasta on etätyömahdollisuus ja toimiston kahvihuone, josta löytää lähes viikoittain herkkuja. Työyhteisössä parasta on oma tiimini, jossa voin puhua suoraan kaikista mieltä askarruttavista asioista.
Keitä erityisesti haluaisit seuraajiksesi?
Suhtaudun työntekijälähettilyyteen aika kepeästi, eikä tavoitteena toistaiseksi ole tie tähtiin, vaikka sotejulkkiksen valitsinkin nimimerkikseni. Toivoisin kuitenkin, että tilini löytäisivät ainakin mahdolliset yhteistyökumppanit ja nuoret, jotka pohtivat tulevia uravalintojaan. Tämän takia päädyin tekemään sisältöä sekä TikTokiin että Instagramiin.
Terkuin, Tanja