Hyvinvointialuejohtajat kannattavat sitä, että palvelujen järjestämisen edellytyksiä parannetaan esimerkiksi henkilöstömitoituksia helpottamalla. Alueet tarvitsevat nyt työrauhaa kehittää ja uudistaa asukkaiden tarvitsemia palveluja.
Suomen taloudellinen tilanne on tiukka, ja hyvinvointialueet osallistuttavat osaltaan talouden tasapainottamiseen. Samalla on kuitenkin ymmärrettävä, että rahoituksen väheneminen johtaa myös palveluiden saatavuuden heikkenemiseen.
Kehysriihessä päätetyt lisäsopeutukset hyvinvointialueiden talouteen ovat huomattavia ja lisäsäästöt kohtelevat alueita eri tavoin. Uudet päätökset vähentävät hyvinvointialueiden rahoitusta nettomääräisesti yhteensä noin 350 miljoonaa euroa vuonna 2025 ja noin 550 miljoonaa euroa vuonna 2028.
“Rahoituksen määrä oli jo toiminnan alussa liian vähäinen ja se on muuttunut uudistuksen jälkeen useasti. Alueiden alijäämät ovat merkittäviä, ja lisäsäästöt tulevat väistämättä kasvattamaan paineita alueellisten lisämuutosohjelmien toteuttamiseen”, sanoo H23-verkoston puheenjohtaja Sanna Svahn.
Velvoittavan lainsäädännön purkaminen on oikea suunta, mutta rahoituksen leikkauksesta johtuvat tehtävät on vaikea toteuttaa
Keinoja säätelevien normien purku ja velvoittavan lainsäädännön väljentäminen ovat oikea suunta antaa hyvinvointialueille liikkumavaraa kehittää palveluja. Esimerkiksi ympärivuorokautisen hoivan henkilömitoituksen väljentäminen 0,65:stä 0,6:een on tervetullut linjaus, jota tulee kuitenkin samanaikaisesti vahvistaa tarkastelemalla sitä, keiden muiden kuin sote-ammattilaisten työpanos on laskettavissa mitoitukseen ja kuinka huomioidaan teknologiaa hyödyntävät ratkaisut. Mitoitusmuutokset johtavat sopimusten tarkasteluun palveluntuottajien kanssa ja muutokset eivät tuo helpotusta välittömästi.
Kehysriihessä ehdotetut julkisten palveluiden rajaukset ovat pienimuotoisia, ja toteutettavissa tällä hetkellä lähinnä jonoon asettamisella. Suomessa ei ole julkisten palveluiden palveluvalikoimaa ja jatkokeskustelu julkisilla varoilla tuotettavista palveluista tarvitaan.
Hyvinvointialueiden lakisääteisten tehtävien muutokset vähentävät merkittävästi hyvinvointialueiden valtion rahoitusta. Erityisesti hoitotakuun keventämisellä tavoiteltu kustannusvaikutus, 132 milj. euroa on merkittävä. Perusterveydenhuollon hoitotakuun pääsyn kriteereitä pitäisi uudistaa laajasti, mutta hoitoon pääsyä perustasolla ei pidä pitkittää. Uudet palveluiden tuotantotavat, kuten digitaaliset vastaanotot pitää huomioida osana hoitotakuun toteuttamista.
Lainsäädännön muutosten tulisi mahdollistaa perustason palvelujen vahvistaminen
Osa kaavailluista muutoksista on ristiriidassa hyvinvointialueille asetettujen tavoitteiden kanssa. Hyvinvointialuejohtajat kantavat huolta lisäsopeutusten kohdistumisesta ihmisten arkeen.
Nyt tehdyillä linjauksilla voi olla kauaskantoisiakin vaikutuksia palvelujen saatavuuteen ja laatuun, eivätkä päätökset tarjoa riittävästi ratkaisuja henkilöstöpulasta johtuviin ongelmiin ja resurssien tarkoituksenmukaiseen kohdentamiseen.
Palvelujärjestelmän suurimmat kustannukset ovat ympärivuorokautisissa toiminnoissa kuten erityisryhmien asumispalveluissa ja sairaaloiden vuodeosastohoidossa. Pitkällä tähtäimellä näiden toimintojen kriittinen tarkastelu voi vapauttaa voimavaroja kohdennettavaksi muun perustason toiminnan vahvistamiseen.
Hyvinvointialuejohtajat odottavat valtiolta merkittäviä lainsäädäntömuutoksia, joiden myötä lakisääteisten tehtävien suorittamisen keinovalikoima on nykyistä joustavampi ja uusien palvelumuotojen kokeilu helpompaa. Ainoastaan tätä kautta hyvinvointialueet voivat onnistua niille asetetuissa tavoitteissa.
H23-verkoston jäsenet
Timo Aronkytö, Vantaan ja Keravan hyvinvointialue
Matti Bergendahl, HUS-yhtymä
Marina Erhola, Pirkanmaan hyvinvointialue
Harri Hagman, Kymenlaakson hyvinvointialue
Jari Jokela, Lapin hyvinvointialue
Juha Jolkkonen, Helsinki
Tommi Niemi, Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue
Marina Kinnunen, Pohjanmaan hyvinvointialue
Kristiina Kariniemi-Örmälä, Keski-Uudenmaan hyvinvointialue
Marko Korhonen, Pohjois-Savon hyvinvointialue
Katja Virta, Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue
Kirsi Leivonen, Pohjois-Karjalan hyvinvointialue
Sally Leskinen, Etelä-Karjalan hyvinvointialue
Jukka Lindberg, Kainuun hyvinvointialue
Ilkka Luoma, Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue
Max Lönnqvist, Itä-Uudenmaan hyvinvointialue
Tarmo Martikainen, Varsinais-Suomen hyvinvointialue
Olli Naukkarinen, Kanta-Hämeen hyvinvointialue
Santeri Seppälä, Etelä-Savon hyvinvointialue
Markus Syrjänen, Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue
Jan Tollet, Keski-Suomen hyvinvointialue
Kirsi Varhila, Satakunnan hyvinvointialue
Petri Virolainen, Päijät-Hämeen hyvinvointialue
H23-verkosto on hyvinvointialuejohtajien ammatillinen verkosto.
Päijät-Hämeen hyvinvointialueella on tavoitteena olla alallaan Suomen paras julkinen työpaikka. Tavoite on korkealla, sillä laadukkaiden palvelujen ja tehokkaan organisaation tärkein voimavara on hyvinvoiva ja sitoutunut henkilöstö. Juhlalliselta kuulostava tavoite kätkee sisäänsä myös ratkaisun vakavaan haasteeseen.
Henkilöstön työhyvinvointiin huomion kiinnittämisen taustalla on tavoite vastata myös henkilöstön saatavuuden ja osaamisen varmistamiseen, sillä henkilöstön saatavuus ja osaavasta henkilöstöstä kiinni pitäminen on hyvinvointialueiden kohtalonkysymys. Kilpailu osaajista on kovaa sote-alan sisällä. Parempaa palkkaa ja erilaisia etuja tarjoavien firmojen seireenien ääni kuuluu työssään uupuneiden keskuudessa kauas. Tämän lisäksi monella sote-osaajalla on alan vaihto mielessä.
Tässä vuosia jatkuneessa tilanteessa ongelmaa on pyritty hoitamaan vuokratyövoiman käytöllä. Tästä lääkkeestä akuuttiin ongelmaan on tullut kuitenkin käyttäjälleen ongelma, riippuvuussuhde, joka vaarantaa terveydenhuoltomme perustaa kulovalkean lailla. Järjestelmämme perustuksissa on valuvika, jos joudumme jatkuvasti turvautumaan vuokratyövoimaan. On kysyttävä, miksi työvoimaa ei lähtökohtaisesti riitä omaan palvelutuotantoon, mutta sitä on samaan aikaan saatavilla vuokrafirmojen kautta? Miksi samassa työpisteessä samaa työtä tekevät ammattilaiset ovat eri asemassa työsuhteensa eduissa ja ehdoissa? Ei ole oikein, että työehdot ja edut julkisella toimijalla ovat heikommat kuin keikkaa tekevällä yksityisessä yrityksessä.
On luonnollista, että tämä epäsuhta koetaan alalla työskentelevien kohdalla epäoikeudenmukaisena. On myös syytä etsiä vastauksia siihen, miksi omiin työaikoihin vaikuttaminen tai muut joustot ovat vaikeampia julkisella toimijalla työskenneltäessä. Ei myöskään pidä olla niin, että palkkauksen neuvotteluvara – tai jopa itse palkka – on pienempi työskenneltäessä julkisella toimijalla. Tästä lähtökohdasta on vaikea henkilöstökilpailuissa pärjätä.
Epäkohtia ei pidä hyväksyä uutena normaalina, vaan sote-työssä pitää olla tasa-arvoiset pelisäännöt. Aihe on viime aikoina noussut myös julkiseen keskusteluun, kun hyvinvointialueiden taloustilannetta on käsitelty laajasti. Otin asiaan kantaa toissa viikolla eduskunnassa ja kannustin sosiaali- ja terveysministeriä yhdessä ministeriönsä kanssa etsimään keinoja lainsäädännön muuttamiseksi, jotta tästä epäkohdasta päästäisiin eroon. Ministeri kertoi perustaneensa tätä varten työryhmän, jonka työ valmistunee vuoden vaihteen jälkeen.
Muutoksen on lähdettävä myös hyvinvointialueista itsestään. Julkinen palvelutuotanto on rakennettava vahvalle, omiin työntekijöihin ja taloudellisiin resursseihin tukeutuvalle perustalle. Tähän päästäksemme on lainsäädännön muuttamisen lisäksi tehtävä myös paikallisia toimenpiteitä, joilla julkinen toimijan houkuttelevuutta ja kilpailukykyä lisätään. Tässä onnistumiseksi hyvä yhteistyö julkisen työnantajan ja henkilöstön välillä on ratkaisevaa. On etsittävä yhdessä ratkaisuja, joilla ongelmiin puututaan jokaisessa työpisteessä.
Mika Kari
Kansanedustaja, Päijät-Hämeen hyvinvointialueen valtuuston pj (sd.)