Päijäthämäläinen sosiaalialan osaamiskeskus Verso on yhtenä toimijana järjestämässä valtakunnallisia Aikuissosiaalityön päiviä Helsingin Paasitornissa 19.-20. huhtikuuta 2023. Päivien teemana ovat monipuoliset palvelut ja kokonaisvaltaiset kohtaamiset. Kohderyhmään kuuluvat sosiaalityöntekijät, sosiaaliohjaajat, aikuissosiaalityön tutkijat, opiskelijat ja muut aiheesta kiinnostuneet.

– Aikuissosiaalityön päivät on iso kansallinen tapahtuma, jolla on pitkät perinteet. Siellä esitellään erilaisia sosiaalityön hyviä menetelmiä ja tapoja, myös ihan käytännön työn näkökulmasta, suunnittelija Tuula Carroll Versosta taustoittaa.

Järjestämisvastuu vaihtelee vuosittain. Verso on ollut viimeksi mukana järjestämässä tapahtumaa vuonna 2017, jolloin pitopaikkana toimi Sibelius-talo.

– Se onnistui hienosti, saimme paljon hyvää palautetta. Finlandia-klubin tilat olivat täynnä, Carroll muistelee.

Aikuissosiaalityön päivien muut järjestäjät ovat Länsi- ja Keski-Uudellamaalla toimiva Sosiaalitaito sekä Uudenmaan hyvinvointialueiden, Helsingin kaupungin ja Helsingin yliopiston yhteinen sosiaalialan kehittämis- ja tutkimusorganisaatio Socca.

– On hienoa, että siellä on päijäthämäläistä osaamista mukana, jotta esillä on muitakin kuin pääkaupunkiseudun hankkeita. Olemme suunnitelleet tapahtuman sisältöä ja alaseminaarien teemoja yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa.

Helsingissä pääpuhujana on professori Louise Bringselius Lundin yliopistosta. Muita alustajia ovat tutkimuspäällikkö Minna Kivipelto Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksesta ja projektitutkija Tuija Kuorikoski Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksesta.

Tuula Carrollin mukaan parasta tapahtumassa on se, että se kerää runsaasti aikuissosiaalityön ammattilaisia yhteen.

– Osallistujat saavat sieltä ajankohtaista tutkimustietoa ja kuulevat hyvistä käytännöistä, jotka ovat käytössä muilla alueilla. Se on myös tärkeä verkostoitumiskanava, koska siellä on varattu aikaa yhteiselle keskustelulle.

Maksulliseen tapahtumaan voi osallistua joko paikan päällä tai etäyhteyden kautta.

Sosiaalialan osaamiskeskus Verso kehittää ja ylläpitää sosiaalialan ammattilaisten osaamista ja yhteistyötä Päijät-Hämeessä. Verso jatkaa toimintaansa Päijät-Hämeen hyvinvointialueella perhe- ja sosiaalipalvelujen tulosyksikkönä.

Hyvinvointialueuudistuksen myötä sosiaalialan osaamiskeskusrakenteen tarkastelu on tullut ajankohtaiseksi. Verso jatkaa 1.1.2023 perhe- ja sosiaalipalveluiden asiantuntijayksikkönä ja sosiaalialan osaamiskeskuksena osana Päijät-Hämeen hyvinvointialuetta.

Päijät-Hämeessä Itäisen Uudenmaan liikkeenluovutus HUS:in yhteydessä toimivan Soccan yhteyteen on hyväksytty 14.10. Verson johtokunnassa, 8.11. yhtymän hallituksessa sekä 30.11. yhtymäkokouksessa. HUS:ssa viimeinen käsittely on HUS-yhtymän hallituksessa 14.12.2022. Liikelaitos Verso purkautuu samassa yhteydessä. Itäisen Uudenmaan toiminnot erkanevat ja yhdistyvät liikkeenluovutuksella Uudellamaalla toimiviin osaamiskeskuksiin. Yhdistymistä on valmisteltu viime keväästä alkaen.

Mikä on sosiaalialan osaamiskeskus?

Sosiaalialan osaamiskeskukset kattavat koko maan kehittäen sosiaalialan perus- ja erityistason osaamista sekä käytännön, koulutuksen sekä tutkimuksen vuoropuhelua Laki sosiaalialan osaamiskeskustoiminnasta 1230/2001 – Ajantasainen lainsäädäntö – FINLEX ®. Verson toimialueena on koko 20-vuotisen toiminnan ajan ollut Päijät-Häme ja Itäinen Uusimaa.

Sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämistä vahvistetaan ja osaamiskeskusten toiminta yhteensovitetaan yhteistyöaluetta ja hyvinvointialueiden toimintaa tukeviksi

Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmään sekä perusterveyden ja sosiaalihuollon palveluihin liittyvä tutkimus- ja kehittämistoiminta ollaan valtakunnallisten sote- tavoitteiden mukaan vahvistamassa: Valtakunnalliset sote-tavoitteet 2023-2026. Sosiaali- ja terveydenhuollon koulutus-, tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta on tarkoitus organisoida eri tasoilla laaja-alaisena yhteistyönä tiedolla johtamisen, näyttöön perustuvan toiminnan ja osaamisen johtamisen tukirakenteina. Yhteistoiminnalle korkeakoulujen, oppilaitosten, tutkimuslaitosten, sosiaalialan osaamiskeskusten ja sosiaali- ja terveyspalveluita tuottavien yhteisöjen kanssa luodaan rakenteet.

Lausunnolla olevan Valtioneuvoston asetuksen hyvinvointialueiden yhteistyösopimuksen sisällöstä ja valmistelusta mukaan, hyvinvointialueiden yhteistyösopimuksessa on sovittava sosiaalialan osaamiskeskusten toiminnan ja tavoitteiden yhteen sovittamisesta koko yhteistyöaluetta ja hyvinvointialueiden toimintaa tukevaksi kokonaisuudeksi. Tämä luo hyvät edellytykset jatkaa ja kehittää sosiaalialaa ja osaamiskeskustoimintaa yhdessä eri tahojen kanssa alueellisesti, Etelä-Suomen yhteistyöalueella sekä valtakunnallisesti yhdessä koko osaamiskeskusverkoston kanssa.