Ei ole lainkaan samantekevää, miten ruoasta puhuu muille ihmisille. Toisten annoskokojen kummastelu tai lautaselle kootun ruoan laadun arvostelu saattaa putkahtaa suusta huomaamatta, tavallisen lounasjutustelun lomassa.
Aiotko syödä koko lautasellisen ja eikös tuo sisällä hirveästi rasvaa ovat kysymyksiä, jotka kannattaa jättää esittämättä. Pahimmillaan kommentointi voi laukaista esimerkiksi nuorella liiallista oman syömisen ja painon tarkkailua.
Ruokapuheeseen kannattaa todella kiinnittää huomiota, tähdentää hyvinvointialueella ravitsemustyötä edistävä laillistettu ravitsemusterapeutti Anna Päätalo.
Päätalo käyttää termiä myönteinen ravitsemuspuhe.
– Se on lempeää ja joustavaa puhetta, jossa ei arvostella tai arvoteta ruokaa tai syömistä, vaan huomataan positiivisia asioita, joita ihmisellä on esimerkiksi ruokailussa, syömisessä ja ruokaostoksissa. Sen pohjalta voidaan lähteä miettimään myös sitä, mitä voisi ehkä kehittää tai vahvistaa.
Mallivaikutus on suuri
Myönteistä ravitsemuspuhetta ja -asennetta kannattaa ruokkia lapsella jo varhain, mutta sitä voi opetella missä tahansa elämänvaiheessa.
Negatiivinen ravitsemuspuhe sisältää toisen ruoan arvostelun lisäksi syömisen tuputtamista, pakottamista ja leimaamista.
– Voi ihan tietoisesti harjoitella sellaisten asioiden sanomatta jättämistä ja hyviin asioihin keskittymistä.
Anna Päätalo korostaa, että esimerkiksi neuvolassa ei tarvitse puhua lapsen painosta ainakaan lapsen kuullen. Tärkeää on tukea perhettä lapsen terveeseen kasvuun liittyvissä asioissa, kuten perheen arjen valinnoissa ja voimavaroissa. Kannattaa muistaa, että aikuisen asenteilla ja mallivaikutuksella on suuri merkitys siihen, miten lapsi suhtautuu ruokaan.
– Varhaiskasvatuksessa tehdään lasten kanssa paljon tosi hyvää työtä. Ruokakasvatusta ei tapahdu pelkästään ruokailun lomassa, vaan ruoan kanssa tehdään kiinnostavia asioita, kuten tutkitaan sen alkuperää tai ruoka-aineita aistien avulla. Se on kiva tapa toimia ja samalla terveyttä ja hyvinvointia tukevien ruokailutottumusten opettelua.
Siitä Päätalo on huolissaan, että Päijät-Hämeessä peräti 34 prosenttia oppilaista jättää päivittäisen kouluaterian syömättä. Etenkin kasvisruokapäivinä oppilaat saattavat jättää kouluruokailun väliin.
– Jatkossa onkin tärkeää löytää keinoja lisätä oppilaiden halua syödä terveyttä edistävästi ja kestävästi. Esimerkiksi monille vieraiden kasviproteiinien kokeilu kotitaloustunnilla voisi tutustuttaa oppilaita uusiin makuihin ja innostaa valmistamaan samoja ruokia kotonakin.
Positiivinen perusvire edistää muutosta
Missä kaikessa myönteistä ravitsemuspuhetta sitten tarvitaan?
– Kaikissa kohtaamisissa, Anna Päätalo naurahtaa.
– Se on yksi tapa edistää ihmisen ravitsemusterveyttä. Kaikki voivat tehdä sitä eri toimintaympäristöissä; ammattilaiset, vanhemmat ja muutkin. Siinä ei ole mitään ihmeellistä, mutta sillä voi olla hyviä seurauksia. Sen sijaan moraalisesti latautunut ajattelu siitä, että on olemassa vain terveellisiä ja epäterveellisiä ruokia, ei välttämättä johda toivottuun muutokseen.
Päätalon mukaan ihmisen on helpompi tehdä muutoksia elintavoissaan, kun lähtökohta on perusvireeltään positiivinen.
– On hyvä lähteä liikkeelle sellaisista asioista, jotka ovat ihmiselle itselleen tärkeitä ja joihin hän on tyytyväinen. Sen jälkeen on helpompi lähteä pohtimaan, mitä voisi vaihtaa ja mitä voisi olla enemmän tai vähemmän.
Päätalo pitää tärkeänä ihmisten myönteisen ruoka-, keho- ja luontosuhteen vahvistamista, koska ne kaikki linkittyvät toisiinsa.
– Ammattilainen voi esimerkiksi käydä asiakasryhmänsä kanssa keskustelua omaan jaksamiseen liittyvistä ruokavalinnoista tai mukavista ruokamuistoista. Kokemusten jakaminen virittää ihmisiä yleensä pohtimaan myös omia ruokavalintojaan. Tällaista matalan kynnyksen ravitsemuskeskustelua voi toteuttaa jopa luonnossa, vaikkapa nuotion äärellä.
