Taloushallinnon palveluja tuottavan Provincia Oy:n järjestelmässä on ilmennyt häiriö, jonka seurauksena aikavälillä 26.6.–25.7.2023 lähetetyt Päijät-Hämeen hyvinvointialueen laskut eivät välttämättä ole tavoittaneet kaikkia asiakkaita. Häiriö koskee niitä asiakkaita, joilla laskun vastaanottajana on asianhoitaja tai edunvalvoja.
– Paperilasku meni virheellisesti asiakkaalle eikä asianhoitajan tai edunvalvojan osoitteeseen. Verkkolaskujen kohdalla vastaavaa häiriötä ei ole ollut. Pahoittelemme virhettä, palvelujohtaja Mari Rosberg Provincia Oy:stä kertoo.
Järjestelmähäiriö on korjattu eikä kyseistä ongelmaa enää ole. Asiakkaille ei aiheudu tapahtuneesta ylimääräisiä kuluja. Korvaavien laskujen eräpäiviä on siirretty eteenpäin, joten maksuaika säilyy tavanomaisena.
Mikäli et ole saanut laskua tai olet saanut mielestäsi aiheettoman maksukehotuksen, ota yhteyttä maksuntarkkailu.hva@provincia.fi tai puhelimitse 03 821 4019.
Hyvinvointialue huomasi virheelliset osoitteet edunvalvojien ja asianhoitajien laskuissa, kun asiakkaat olivat yhteydessä laskutuksen asiakaspalveluun. Virheellisiä laskuja on palautunut Postista hyvinvointialueelle muutamia satoja.
– Niille henkilöille, joiden osalta lasku on palautunut hyvinvointialueelle, lähetetään uusi lasku, Mari Rosberg sanoo.