Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän jäsenkuntien maksuosuudet vuodelle 2022 ovat selvillä. Hyvinvointikuntayhtymän jäsenkuntien palvelukäytön kokonaiskustannukset viime vuonna olivat yhteensä 743,4 miljoonaa euroa, mikä on 76,9 miljoonaa euroa enemmän kuin vuonna 2021.
Alkuperäiseen talousarvioon nähden maksuosuudet ylittyivät 36,8 miljoonalla eurolla eli 5,2 prosentilla. Kuntien maksuosuudet vastaavat kuitenkin marraskuussa hyväksyttyä muutostalousarviota, joka ei vielä sisältänyt pakollista varausta takautuvan palkkaharmonisoinnin kustannuksiin. Lopullisia maksuosuuksia nosti tilinpäätökseen kirjattu 20 miljoonan euron pakollinen varaus palkkaharmonisointia varten.
Yhtymälle aiheutui koronapandemiasta merkittäviä lisäkustannuksia kaikilla toimialoilla. Koronan aiheuttamiin kustannuksiin kohdistui tilikaudella valtionavustusta yhteensä 20 miljoonaa euroa, joka on 18,9 miljoonaa euroa vähemmän kuin edellisenä vuonna.
Maksuosuuksista yli puolet käytettiin kuntalaisten peruspalveluihin. Erikoissairaanhoidon osuus oli 35,6 prosenttia, päivystyksen 4,9 prosenttia ja ensihoidon osuus hieman alle kaksi prosenttia. Ympäristöterveydenhuolto käytti 0,3 prosenttia maksuosuuksista.
Koronan aiheuttamiin kustannuksiin saatu valtionavustus kohdennettiin palveluille aiheuttamisperiaatteella.
Kaikkien kuntien maksuosuus nousi edelliseen vuoteen verrattuna. Yhden kunnan maksuosuus alittui ennakkolaskutukseen verrattuna, ja yhdentoista kunnan ylittyi. Iitin alitus oli noin 0,7 miljoonaa euroa. Yhtymän suurimman maksuosuuden maksajan Lahden palvelunkäyttö ylitti ennakkolaskutuksen tason noin 27,4 miljoonalla eurolla. Orimattilassa ylitys ylsi noin 3 miljoonaan ja Asikkalassa noin 2 miljoonaan euroon.
Vuoden 2022 lopulliset maksuosuudet laskutetaan sen jälkeen, kun aluevaltuusto on käsitellyt tilinpäätöksen kesäkuun kokouksessaan.
– Taloudellisesti vuosi 2022 oli yhtymälle kohtuullinen. Yhtymän käsitys talouden lopputulemasta piti varsin hyvin paikkansa, ja riskit tuotiin esiin jo talousarviossa. Myös muutostalousarvioissa annettu talouskuva oli oikeansuuntainen, talousjohtaja Antti Niemi toteaa.
Yhtymän luoma Kuntaportti-raportointisivusto on tilikauden aikana parantanut talouden seurantaa jäsenkunnille. Yhtymän talouden pitkäaikaisella niukkuudella ja vähäisellä työvoimalla tehty hyvinvointialueen valmistelu taas on kuormittanut henkilöstöä, jonka työkuormitus on ollut ajoittain liian suurta.
Tarkemmat tiedot kuntayhtymän talouden toteumasta ja jäsenkuntien palvelujen käytöstä löytyvät Kuntaportista: NHG Raportointi