Päijät-Sote-sovelluksella saa jo useita hyvinvointialueen terveydenhoidon palveluja sähköisesti. Moniin oireisiin löytyy apu ilman ajanvarausta ja ilman vastaanotolla käyntiä ja fyysistä tutkimusta. Jos sovellus on vielä vieras, sen kanssa pääsee sinuiksi osallistumalla sovellusta esittelevän kiertueen tapahtumiin.
Ensi viikosta alkaen hyvinvointialue järjestää matalan kynnyksen pop up –tapahtumia, joissa saa henkilökohtaista ohjausta ja neuvontaa Päijät-Sote-sovelluksen käyttöön ja vastauksia mieltä askarruttaviin kysymyksiin. Esittelytilaisuudet ovat kaikille avoimia ja maksuttomia, eikä niihin tarvitse ilmoittautua.
Tilaisuuksia järjestetään pitkin syksyä eri puolilla Päijät-Hämettä. Ensimmäisten kuukausien aikana sovellusesittelyjä on Lahdessa, Hollolassa ja Heinolassa.
Digitaaliset palvelut tutuksi kaikenikäisille
Päijäthämäläisistä heinäkuun alkuun mennessä jo lähes 21 000 oli ottanut maksuttoman sovelluksen käyttöönsä. Käyttäjien keski-ikä on noin 40 vuotta, joten varsinkin iäkkäämpien innostaminen sovelluksen pariin nähdään hyvinvointialueella tärkeänä. Digitaaliset palvelut tulevat jatkossa lisääntymään, joten niiden omaksumisessa halutaan ojentaa auttava käsi tukemaan uuden oppimista.
– Jalkautumalla sinne, missä asiakkaat muutoinkin arjessaan liikkuvat, tavoitamme asiakasryhmiä, joille sähköisten palveluiden käyttö on uutta. Tavoitteenamme on herättää kiinnostus ja rohkeus käyttää sähköisiä palveluita yhä enemmän. Saamamme palautteen perusteella moni on yllättynyt sovelluksen kätevyydestä, kunhan ensin rohkaistuu kokeilemaan sitä, kertoo tulosaluejohtaja Pertti Sopanen.
Elo-syyskuun sovelluskiertueen ajat ja -paikat löytyvät alta. Seuraavien kuukausien tapahtumien aikataulusta kerrotaan alkusyksystä.
Päijät-Sote-sovelluksen esittelykiertueen elo-syyskuun aikataulu:
14.8. Päijät-Hämeen keskussairaala OLKA-piste klo 9–13
15.8. Prisma Syke Lahti klo 10–18
17.8. Päijät-Hämeen keskussairaala, OLKA-piste klo 9–13
21.8. Päijät-Hämeen keskussairaala, OLKA-piste klo 9–13
22.8. Prisma Laune Lahti klo 10–18
29.8. WPK Heinola, Ikäihmisten terveyden päivä klo 10–14
5.9. Prisma Hollola klo 10–18
6.9. Muistikahvila Lahti, Trio Palvelutori klo 11–12
11.9. Muistikahvila Heinola, Siltakodin asukastupa klo 12–13
12.9. Prisma Holma Lahti klo 10–18
18.9. Lahden palvelutori TRIO klo 10–14
19.9. Lahden palvelutori TRIO klo 10–14
Ajantasaiset tiedot sovellusesittelykiertueen aikataulusta voi tarkistaa Päijät-Hämeen hyvinvointialueen nettisivuilta ja some-kanavista.
Palvelua joka päivä
Uudistettu Päijät-Sote-sovellus otettiin käyttöön huhtikuussa. Heinäkuun alkuun mennessä sovellukseen oli rekisteröitynyt liki 21 000 käyttäjää. Tavoitteena on, että joka kolmas päijäthämäläinen ottaa uuden sovelluksen oman terveydenhoitonsa ja hyvinvointinsa tueksi vuoden loppuun mennessä.
Päijät-Sote-sovelluksen avulla saa joustavasti ja nopeasti yhteyden digiklinikan hoitotiimiin ja hoidon tarpeen arviointiin. Kätevästi sovelluksella hoituvia terveyspulmia ovat esimerkiksi flunssa- ja vatsaoireet, iho-oireet ja silmätulehdus. Niille yhteistä on se, että ne eivät vaadi aina fyysistä tutkimusta. Oireiden hoitamiseen ja reseptin saamiseen ei siis aina tarvita ajanvarausta tai asiointia sote-keskuksessa.
Sovelluksella voi asioida silloin kuin itselle parhaiten sopii, sillä digitaalinen hoitotiimi palvelee vuoden jokaisena päivänä. Esimerkiksi kiireettömiä viestejä voi lähettää hoitotiimille milloin tahansa.
Sovelluksessa on mahdollista asioida myös lapsen puolesta, kun lisää hänet omaan perheprofiiliinsa.
Digiklinikalla asioimisen lisäksi sovelluksessa voi muun muassa:
- tarkistaa sekä perua omia ajanvarauksiaan
- uusia reseptejään
- lähettää kiireettömän viestin terveydenhuollon ammattilaiselle
- osallistua videovastaanotolle
Tietoturvasyistä Päijät-Sote-sovelluksen käyttämisen edellytyksenä on vahva tunnistautuminen, jota varten tarvitaan pankkitunnukset tai mobiilivarmenne. Sovellusta voi käyttää myös selaimella osoitteessa paijatsote.suomisote.fi.
Koulujen alkaminen ja paluu arkeen lomakauden jälkeen käynnistää monessa perheessä yleisten tarttuvien infektioiden sairastamisen. Ensisijaisena keinona sairastelujen välttämisessä on hyvä käsihygienia eli käsien huolellinen saippuapesu aina ennen ruokailua ja kotiin palatessa. Jos tauti kuitenkin yllättää, on hyvä varautua ennakkoon ja ladata avuksi maksuton terveydenhuollon palveluja tarjoava Päijät-Sote-sovellus.
Sovelluksella saa nopeasti ja kätevästi yhteyden julkiseen terveydenhoitoon digiklinikalle. Sovelluksella järjestyy apu kätevästi silloin, kun lapsi tai aikuinen on kipeänä, muttei tarvitse fyysistä tutkimusta vastaanotolla. Flunssa- ja vatsaoireissa, silmätulehduksessa sekä monissa muissa päiväkoti- ja kouluikäisten tyypillisissä vaivoissa voi hyvin hakea apua sovelluksella. Neuvontaa ja kotihoito-ohjeita saa oireiden lievittämiseksi sekä ilman sote-keskuksessa käyntiä reseptin, kun sairauden hoito sitä edellyttää.
Lapsen puolesta voi asioida sovelluksella
Perheitä ajatellen sovellus tuo helpotusta arkeen, sillä sovelluksessa onnistuu asiointi lapsen puolesta. Ennen asiointia lapsi lisätään sovelluksessa omaan profiiliin. Se tapahtuu sovelluksen kohdasta Asetukset. Sieltä valitaan kohta Perheenjäsenet, jota klikkaamalla avautuu uusi sivu. Kun sivun alalaidassa napsauttaa kohtaa Lisää perheenjäsen, pääsee suoraan valitsemaan, kenen puolesta asioi. Kun lapsi on liitetty profiiliin, asiointi on mahdollista vaikka kotisohvalta.
Lahtelainen perheenisä Arttu on yksi tyytyväisistä sovelluksen käyttäjistä.
– Lapsen puolesta asioinnissa sovellus on hyvä. Voit olla rauhassa pienen potilaan kanssa kotona ja saada reseptit helposti ja nopeasti apteekkiin. Sekin on hyvä, että digipalvelut on koottu yhteen paikkaan helposti löydettäviksi.
Kun asia hoituu kotoa, säästyy aikaa eikä huonovointista lasta tarvitse viedä vastaanotolle.
Sovelluksesta löytyy myös muita käteviä toimintoja. Sieltä voi tarkistaa varatut ajat ja niitä voi myös perua. Lisäksi sovelluksesta näkee laboratoriotulokset ja omat hoitokertomukset. Myös sovelluksen ennaltaehkäisevät ja valmentavat omahoitovinkit ovat hyödyllisiä ja maksuttomia koko perheelle.
Palvelua joka päivä
Sovelluksella voi asioida silloin kuin itselle parhaiten sopii, sillä digitaalinen hoitotiimi palvelee vuoden jokaisena päivänä. Esimerkiksi kiireettömiä viestejä voi lähettää hoitotiimille milloin tahansa.
Maksuttoman sovelluksen voi ladata puhelimeensa omasta sovelluskaupasta tai palvelua voi käyttää tietokoneella osoitteessa paijatsote.suomisote.fi.
Lisää tietoa sovelluksesta ja sen käyttöönotosta saa sivuiltamme paijat-sote.fi/paijat-sote-sovellus
Jos mökillä tai lomamatkalla vatsavaivat tai flunssaoireet yllättävät, Päijät-Sote–sovelluksella saa nopeasti yhteyden digiklinikalle terveydenhoidon tiimiin ja tarvittaessa reseptin missä ikinä liikkuukin. Lomasuunnitelmia ei siis tarvitse laittaa kokonaan uusiksi sairastumisen vuoksi.
Sovelluksella saa apua ja neuvoja julkisesta terveydenhoidosta moniin oireisiin ilman ajanvarausta ja ilman fyysistä tutkimusta. Nopeasti ja kätevästi sovelluksella hoituvia lomailijan tyypillisiä terveyspulmia ovat flunssa- ja allergiaoireet, vatsavaivat, hyönteisten pistot, iho-oireet ja silmätulehdus.
Asiat hoituvat sovelluksella usein huomattavasti nopeammin kuin asioimalla sote-keskuksessa. Samalla hoitohenkilökunnan aikaa säästyy asiakkaille, joiden oireet vaativat vastaanotolla tapahtuvaa tutkimusta tai hoitoa.
Sovelluksella voi asioida myös lapsen puolesta, mikä helpottaa erityisesti perheellisten lomailua.
Sovelluksesta löytyy myös muita käteviä toimintoja. Sovelluksesta voi tarkistaa varatut ajat ja aikoja voi myös perua suoraan sovelluksella. Lisäksi sovelluksesta näkee laboratoriotulokset ja omat hoitokertomukset.
Palvelua joka päivä
Sovelluksella voi asioida silloin kuin itselle parhaiten sopii, sillä digitaalinen hoitotiimi palvelee vuoden jokaisena päivänä. Esimerkiksi kiireettömiä viestejä voi lähettää hoitotiimille milloin tahansa. Päijät-Hämeessä vakituisesti asuva voi olla huoletta tien päällä ja palvelu kulkee mukana.
Maksuttoman sovelluksen voi ladata puhelimeensa omasta sovelluskaupasta. Palvelua voi käyttää myös tietokoneella osoitteessa paijatsote.suomisote.fi.
Lisää tietoa sovelluksesta ja sen käyttöönotosta saa sivuiltamme paijat-sote.fi/paijat-sote-sovellus/
Kolme hyvää syytä sovelluksen käyttöön
1. Helppo pääsy terveyspalveluihin: Sovellus mahdollistaa helpon ja nopean yhteyden terveydenhuollon ammattilaisiin. Lomalaisena voit hyödyntää sovellusta saadaksesi arvioita terveysongelmista, reseptejä lääkkeille tai asiantuntijan neuvoja.
2. Joustavuus ja ajan säästö: Sovellus tarjoaa joustavuutta, koska voit saada apua ja neuvontaa milloin tahansa ja mistä tahansa. Säästät aikaa, koska sinun ei tarvitse odottaa lääkäriaikoja tai matkustaa vastaanotolle. Voit hoitaa terveysasioita kätevästi omalta kotisohvaltasi tai missä tahansa oletkin lomalla.
3. Mahdollisuus etädiagnoosiin: Sovelluksen avulla voit usein saada diagnoosin, jos sinulla on jokin terveysongelma. Terveydenhuollon ammattilainen voi arvioida tilannettasi verkkokyselyn, kuvien tai videoiden avulla ja antaa sinulle diagnoosin ja hoito-ohjeet.
Lapsen vanhempana tai huoltajana voi asioida lapsen puolesta Päijät-Sote -sovelluksella. Alaikäisen lapsen voi itse lisätä omaan profiiliinsa sovelluksessa. Lisäyksen jälkeen puolesta asiointi on mahdollista.
Päijät-Sote -sovelluksen yksi käytetyimpiä palveluja on lapsen puolesta asiointi.
– Monelle perheelliselle tuo helpotusta arkeen, kun lapsen asioita voi hoitaa ajasta ja paikasta riippumatta. Varsinkin pienten lasten vanhemmat käyttävät sovellusta silloin, kun lapsi on kipeänä, muttei tarvitse lääkärin fyysistä tutkimusta. Silloin asia hoituu hyvin digiklinikalla ilman käyntiä sote-keskuksen vastaanotolla, kertoo tulosaluejohtaja Pertti Sopanen.
Lapsen voi lisätä profiiliinsa sovelluksen kohdasta Asetukset. Sieltä valitaan kohta Perheenjäsenet, jota klikkaamalla avautuu uusi sivu. Kun sivun alalaidassa napsauttaa kohtaa Lisää perheenjäsen, pääsee suoraan valitsemaan, kenen puolesta asioi.
– Kannattaa ottaa sovellus koko perheen käyttöön ja lisätä lapset omaan profiiliin jo ennen kuin on tarve saada helpotusta oireisiin. Ennakointi nopeuttaa asiointia entisestään senkin vuoksi, että sovellus on jo tullut tutuksi. Vaikka sovellus on helppokäyttöinen, itkuisen ja kipuilevan lapsen kanssa jokainen minuutti tuntuu pitkältä, Sopanen sanoo.
Sovellukseen on tulossa myös toisen täysi-ikäisen puolesta asiointi kesäkuun aikana.
Päijäthämäläiset ovat ottaneet Päijät-Sote -sovelluksen odotettua ripeämmässä tahdissa omakseen. Kahden viikon aikana sovelluksen on jo rekisteröinyt yli 10 000 käyttäjää. Tavoitteena on, että joka kolmas päijäthämäläinen ottaa uuden sovelluksen käyttöön vuoden loppuun mennessä.
– Kiinnostus on ylittänyt odotuksemme. Selvästi tällaiselle digitaaliselle, nopealle ajasta ja paikasta riippumattomalle terveyspalvelulle on kysyntää. Ilahduttavaa on se, että sovelluksen on löytänyt myös moni ensimmäistä kertaa digitaalisia terveyspalveluja käyttävä, kertoo tulosaluejohtaja Pertti Sopanen.
Sovelluksen palveluista suosituin on ollut digiklinikka. Asiakkaat ovat löytäneet palvelun jopa niin hyvin, että ajoittain on syntynyt ruuhkaa. Nyt digiklinikan hoitotiimeihin on saatu lisää vahvistusta ja ruuhka on helpottanut.
Suosiota selittää se, että moniin oireisiin saa digiklinikalta apua ilman ajanvarausta ja ilman fyysistä tutkimusta.
– Esimerkiksi siitepölyallergian, silmätulehduksen, ihottuman tai oksennustaudin kaltaisten oireiden toteamiseen ja hoitoon ei vaadita fyysistä tutkimusta. Asiakas kuvailee oireitaan, lähettää esimerkiksi kuvan silmätulehduksesta, ja saa tarvittaessa reseptin vaivan hoitoon.
Asiakkaan kannalta palvelu on nopeaa ja paikasta riippumatonta, kun yhteyden hoitoalan ammattilaiseen saa puhelimella tai tietokoneella vaikka kotisohvalta tai mökiltä.
Aikaa sovelluksella ei pääse varaamaan
Omat ajanvaraukset voi sovelluksella tarkistaa ja aikoja voi myös sitä kautta perua. Uutta aikaa sovelluksella ei kuitenkaan pääse varaamaan, vaan on otettava yhteys hoitavaan yksikköön.
Sovelluksella voi asioida toisen puolesta, jos lisää esimerkiksi lapsen omaan perheprofiiliinsa. Laboratoriotulokset ja omat hoitokertomukset löytyvät niin ikään sovelluksella.
Digiklinikka on käytössä Lahdessa, Iitissä, Kärkölässä ja Hartolassa joka päivä vuorokauden ympäri. Asikkalassa, Hollolassa, Heinolassa ja Padasjoella asuvat saavat apua oireisiin kello 6-22 kaikkina viikonpäivinä.
Digiklinikan palvelut saa käyttöönsä lataamalla Päijät-Sote -sovelluksen tai asioimalla sovelluksessa tietokoneella osoitteessa paijatsote.suomisote.fi/.
Ohje Päijät-Sote-sovelluksen käyttöönottoon löytyy osoitteesta paijat-sote.fi/paijat-sote-sovellus.
Lisätietoja:
tulosaluejohtaja Pertti Sopanen, 044 482 3171
Päijäthämäläiset saavat digitaalisia terveyspalveluja uudistetusta Päijät-Sote-sovelluksesta. Kaikkien käyttäjien tarvitsee ladata uusi sovellus, joka on saatavilla sovelluskaupoista. Sovellusta voi käyttää myös tietokoneella osoitteessa paijatsote.suomisote.fi.
Uudistunut sovellus korvaa aiemmin käytössä olleen OmaMehiläisen teknisen alustan päällä toimineen sovelluksen. Uusi Päijät-sote digialusta perustuu BeeHealthy Oy:n SuomiSote alustaan ja palvelut toimittaa Harjun terveys Oy.
Erityisenä kehityskohteena uudessa sovelluksessa ovat olleet käyttäjäystävällisyys ja selkeys. Päijät-Sote -sovelluksessa toimivat lääkärin vastaanotto, puolesta asiointi sekä kyselyiden lähettäminen.
– Sovelluksessa asiakas voi lisäksi asioida terveydenhoidon ammattilaistiimin luona, tarkastella laboratoriotietoja ja käyntikertomustekstejä. Hän voi myös tarkastella ja peruuttaa ajanvarauksiaan. Myöhemmin sovellukseen saadaan muun muassa omat mittaustulokset, mikä mahdollistaa käyttäjän omien mittauslaitteiden, kuten verenpainemittarin, tietojen lisäämisen sovellukseen, digipalveluiden tuotepäällikkö Rami Autio selventää.
Tavoitteena saavutettava asiointi ajasta ja paikasta riippumatta
Hyvinvointialuejohtaja Petri Virolaisen mukaan Päijät-Sote-sovellus vastaa monen asiakkaan toiveisiin. Tavoitteena on, että vuoden loppuun mennessä joka kolmas päijäthämäläinen lataa sovelluksen.
– Sähköinen asiointi on yhteiskunnassamme laajalti käytössä monissa julkisissa palveluissa. Tavoitteenamme on, että siitä tulee myös sosiaali- ja terveyspalveluissa luonteva ja keskeinen asiointiväylä. Fyysinen tapaaminen ei aina ole välttämätön asian hoitamiseksi, Virolainen toteaa.
– Haluamme tarjota asiakkaille vaikuttavia, kustannustehokkaita ja saavutettavia palveluita sekä erinomaista asiakaskokemusta. Päijät-Sote -sovellus edistää hoitoon pääsyä ja työn sujuvuutta sekä parantaa sähköisen asioinnin laatua. Se tukee myös kestävän kehityksen periaatteitamme: palvelua saa vaikkapa kotisohvalta ilman, että tarvitsee ajella palvelupisteeseen, Virolainen kuvaa.
Rami Aution mukaan uudistus merkitsee uuden ajan alkua päijäthämäläisten sosiaali- ja terveyspalvelujen kehityksessä.
– Sovellus yhdistää jatkossa julkisen puolen digipalvelut samalle alustalle ja tuo palvelut asiakkaalle yhden painalluksen päähän, Autio sanoo.
Ohje Päijät-Sote-sovelluksen käyttöönottoon paijat-sote.fi/paijat-sote-sovellus
Sovellusta voi käyttää myös osoitteessa paijatsote.suomisote.fi.
Lisätietoja:
Digipalveluiden tuotepäällikkö Rami Autio, digialusta@paijatha.fi