Päijät-Hämeen hyvinvointialueen yksilöasioiden jaosto käsitteli vuoden 2023 aikana yhteensä 178 oikaisuvaatimusta. Vuosittain hyvinvointialueella tehdään noin 44 000 päätöstä eli jaostossa käsiteltyjä oikaisuvaatimuksia oli kokonaismäärästä noin 0,4 prosentin verran.
Yksilöasioiden jaosto toimii laissa tarkoitettuna hyvinvointialueen toimivaltaisena viranomaisena. Sen käsittelemät asiat ovat pääasiassa viranhaltijoiden päätöksistä tehtyjä oikaisuvaatimuksia ja koskevat useimmiten sosiaalihuollon palveluita.
Oikaisuvaatimukset liittyivät viime vuonna kuljetuspalveluihin, henkilökohtaiseen apuun, omaishoidontukeen ja asiakasmaksuja koskeviin päätöksiin. Lahden kaupungista tuli hieman yli puolet kokonaismäärästä eli sata oikaisuvaatimusta.
Viranhaltijaoikaisu tehtiin yhteensä 61 oikaisuvaatimukseen. Myös asiakkaat peruvat vaatimuksiaan eri syistä, tällä kertaa peruutuksia tuli 16.
Käsittelyajat seurannassa
Oikaisuvaatimuksen tekijä on yleensä asiakas, joka on tyytymätön palvelua tai etuutta koskevaan päätökseen. Kyse voi olla siitä, että palvelua tai etuutta ei ole myönnetty lainkaan tai tyytymättömyydestä myönnetyn palvelun tai etuuden määrään
Jaosto kokoontui vuoden aikana kymmenen kertaa ja oikaisuvaatimukset käsiteltiin keskimäärin 53 päivässä.
– Oikaisuvaatimukset tulee käsitellä ilman aiheetonta viivytystä. Käsittelyaikoja myös seurataan aktiivisesti hyvinvointialueella. Laissa ei ole säädetty varsinaista käsittelyaikaa, perhe- ja sosiaalipalveluiden toimialajohtaja Mika Forsberg kertoo.
– Jaostolla on tärkeä rooli hyvinvointialueen toimivaltaisena viranomaisena ja oikaisuvaatimusten käsittelijänä. Muutoksenhakumahdollisuus ja oikaisuvaatimusten huolellinen käsittely on keskeinen osa asiakkaiden oikeusturvaa, hän toteaa.
7-jäseninen yksilöasioiden jaosto koostuu aluevaltuutetuista ja aluevaltuuston varajäsenistä. Jaoston puheenjohtaja on Sari Niinistö.
Muitakin väyliä muutoksenhakuun
Muutoksenhakuväylä viranhaltijapäätökseen ei aina ole jaosto, Mika Forsberg muistuttaa.
– Esimerkiksi monissa lastensuojelua koskevissa asioissa haetaan oikaisua viranhaltijapäätökseen valittamalla suoraan hallinto-oikeuteen.
– Asiakasmaksuvapautuksista on hyvä muistaa, että asiakkaan kokemus hoidon tai palvelun laadusta ei oikeuta asiakasmaksuvapautukseen eikä etene yksilöasioiden jaoston käsittelyyn. Sellaiset palautteet kannattaa lähettää paijat-sote.fi-verkkosivujen kautta tai asiakas- ja potilaslain mukaisina muistutuksina, Forsberg huomauttaa.
Niiden tekemisessä neuvovat ja tarvittaessa avustavat sosiaali- ja potilasasiavastaavat. Jos hoito on ollut virheellistä, asiakas voi tehdä potilasvahinkoilmoituksen.