Arno Forsius -palkinnon jakoi Päijät-Hämeen Lääkäriseura ry. Palkinto jaettiin nyt kolmatta kertaa.
Reumatologian ylilääkäri ja professori Markku Kauppi sai Arno Forsius -palkinnon, joka on kunniamaininta lääkäriseuralta. Palkinto myönnettiin päijäthämäläiselle lääkärille, joka on toiminut erityisen kollegiaalisesti, edistänyt lääkärin työtä ja lääkäriyttä tai tuonut esiin kollegakuntaa myönteisellä tavalla. Ehdotuksia palkinnon saajaksi kerättiin päijäthämäläisiltä lääkäreiltä.
Markku Kauppi on sisätautien ja reumatologian erikoislääkäri. Hän toimi aiemmin Heinolan reumasairaalan reumatologian ylilääkärinä ja nykyään vastaavassa virassa Päijät-Hämeen keskussairaalassa. Kauppi on aiemmin toiminut Tampereen yliopiston ja nyt Helsingin yliopiston osa-aikaisena professorina.
Markku Kauppi tunnetaan kannustavana kollegana ja ongelmatilanteisiin rakentavasti suhtautuvana. Tunnustuksen perustelujen mukaan Kauppi on erittäin innostunut työstään ja tartuttaa tuon innostuksen myös muihin lääkäreihin. Hän on positiivisella asenteellaan onnistunut houkuttelemaan poikkeuksellisenkin paljon erikoistuvia lääkäreitä reumatologialle. Ehdottajien perustelun mukaan valtavasta tietotaidostaan huolimatta ”Markku Kauppi on myös nöyrä, ja valmis aina oppimaan myös nuoremmilta kollegoiltaan”.
Aiemmin Arno Forsius -palkinnon ovat saaneet infektioylilääkäri Ville Lehtinen ja akuuttilääketieteen, anestesiologian ja tehohoidon erikoislääkäri Harri Pikkarainen.