Kansalaiset arvostavat kunnissa ja hyvinvointialueilla tehtävää työtä ja haluavat taata niiden lakisääteisille palveluille riittävän rahoituksen. Tuoreen kyselyn mukaan yhdeksän kymmenestä suomalaisesta (89 %) katsoo, että kunnissa ja hyvinvointialueilla tuotetut palvelut ovat toimivan arjen kannalta tärkeitä tai erittäin tärkeitä.
Kunta- ja hyvinvointialan työmarkkinaosapuolet kampanjoivat huhtikuussa julkisen työn arvostuksen ja riittävän rahoituksen puolesta Tärkein sijoitus -kampanjassa. Osallistumme kampanjaan ja kerromme sosiaalisen median kanavissa omien ammattilaistemme kohtaamisista työssään. Somessa kampanja löytyy aihetunnisteella #tärkeinsijoitus. Kampanjan järjestäjinä ovat kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT sekä järjestöt JUKO, SuPer, Tehy, JHL ja Jyty.
Auttaja jää usein mieleen unohtumattomasti
Jokainen meistä Päijät-Hämeen hyvinvointialueen lähes 8 000 ammattilaisesta on tavalla tai toisella auttaja. Työarjen kohtaamisella voi olla suuri ja mieleenpainuva merkitys sekä auttajalle että autettavalle. Ja toisaalta pieni ja ystävällinen ele voi ohikiitävässäkin hetkessä olla korvaamaton, vaikka se ei muistijälkeä jättäisikään.
Apulaisosastonhoitaja Sophie työskentelee synnytysosastolla ja hänen työnsä mielletään usein vauvojen hoidoksi ja sylittelyksi. Todellisuudessa vauvojen hoito on vain murto-osa työnkuvasta, sillä pian synnytyksen jälkeen perhe siirtyy toiselle osastolle. Sophie muistelee yhden vuoron aikana syntyneen enimmillään jopa 9–10 vauvaa. Vaativasta työstä saatu palaute lämmittää mieltä.
– Sain kerran entiseltä asiakkaalta palautteen, että olin hoitanut heidän synnytystään 7 vuotta sitten. Synnyttäjä kertoi, että syntyneelle tytölle oli annettu kolmanneksi nimeksi Sophie, minun mukaani. Se oli todella koskettava palaute, Sophie muistelee.
Päijät-Hämeen pelastuslaitos vastaa Päijät-Hämeen hyvinvointialueen pelastustoimen toimialasta. Pelastuslaitoksen päätehtävänä on onnettomuuksien ehkäisy, pelastustoiminta ja lisävahinkojen estäminen onnettomuustilanteissa sekä varautuminen erilaisiin häiriö- ja poikkeustilanteisiin.
Palomestari Timo kokee työnsä onnistumisen kannalta tärkeimmiksi asioiksi riittävät koulutukset ja resurssit. Pelastustoiminnan tulee olla nopeaa, tehokasta ja turvallista niin päivittäisissä onnettomuuksissa kuin suuronnettomuuksissakin.
-Tässä työssä palkitsevinta on, kun onnistuu auttamaan tai jopa pelastamaan ihmisen. Silloin olen onnistunut työssäni, Timo kertoo.
Alaikäisten mielenterveys- ja perheneuvolapalveluissa työskentelevä sosiaalityöntekijä Pauliina kokee, että merkityksellisimmät hetket syntyvät mahdollisuudesta päästä osaksi perheiden elämää ja arkea.
– Luottamuksen rakentaminen, merkityksellisten hetkien jakaminen sekä vuorovaikutustilanteiden pohtiminen yhdessä perheen kanssa ovat yksiä työn mielenkiintoisimmista puolista, Pauliina mainitsee.