Ikääntyneiden asiakkaiden palvelujen myöntämisperusteet jatkuvat pääosin ennallaan Päijät-Hämeen hyvinvointialueella ensi vuonna.

– Lähinnä teemme pieniä viilauksia kokemustemme perusteella. Esimerkiksi yhteisöllisen asumisen kehittämiseksi on tarvittu hiukan tarkennusta, ikääntyneiden asiakasohjauksen tulosaluejohtaja Corinne Soini kertoo.

Yhteisöllisen asumisen ja ikääntyneiden perhehoidon myöntämisperusteita on tarkennettu tilanteissa, joissa yhteisöllistä asumista tai perhehoitoa toivova asiakas ei ole soveltuva palveluun kognitiivisten ongelmien tai yöaikaisen jatkuvan valvonnan vuoksi. Sekä yhteisölliseen asumiseen että perhehoitoon sijoittumisvaiheessa asiakkaan tulee kyetä toimimaan muiden asukkaiden kanssa sekä nukkumaan yöaikaan.

– Meillä on ollut asiakkaita, jotka ovat hakeneet tämän tyyppistä palvelua, mutta tarvittavaa toimintakykyä ei olekaan ollut. Tarkennuksen myötä palvelu vastaa entistä paremmin asiakkaan tarpeita, Soini täsmentää.

Ikääntyneiden asumispalvelut koostuvat yhteisöllisen asumisen lisäksi ympärivuorokautisesta asumisesta ja lyhytaikaisesta ympärivuorokautisesta asumisesta.

Toimintakyvyn lisäksi palveluiden myöntämiseen vaikuttavat asiakkaan taloudellinen tilanne, sosiaalinen verkosto, omaisten ja läheisten osallistumismahdollisuudet sekä asunto-olosuhteet.

Muiden tarkennusten lisäksi asiakkaan palvelutarpeen arviointiin ja hoito-, kuntoutus- ja palvelusuunnitelman laatimiseen suunnattua RAI-järjestelmää on päivitetty vastaamaan kansallisia määräyksiä.

Päijät-Hämeessä ikääntyneiden asiakkaiden palvelujen myöntämisperusteita arvioidaan vuosittain.

– Kriteerit ovat olleet kerran vuodessa aluehallituksen hyväksyttävänä. Tänä vuonna poikkeuksellista on, ettei niihin tullut varsinaisia muutoksia. On aina hyvä uutinen, ettei myöntämisperusteita kiristetä, Corinne Soini summaa.

Päijät-Hämeen hyvinvointialueen aluevaltuuston kokous järjestetään maanantaina 3. huhtikuuta 2023 klo 9.30 alkaen.

Kokous on seurattavissa Päijät-Hämeen hyvinvointialueen Youtube-kanavalla

Kokous järjestetään Sibelius-talon Puusepän salissa, Ankkurikatu 7, 15140 Lahti

Kokouksessa käsiteltävät asiat:

  • Ikääntyneiden palvelujen järjestämissuunnitelma
  • Sosiaalihuollon kuljetuspalvelujen asiakasmaksut 1.6.2023 alkaen
  • Aluevaltuuston muut asiat
  • Tiedoksi merkittävät asiat

Esityslista ja pöytäkirja

Esityslista ja liitteet ovat nähtävillä Päijät-Hämeen hyvinvointialueen verkkosivuilla

Kokouksen pöytäkirja julkaistaan Päijät-Hämeen hyvinvointialueen verkkosivulla heti sen jälkeen, kun pöytäkirja on tarkastettu. Pöytäkirja valitusosoituksineen pidetään yleisesti nähtävänä hyvinvointialueen verkkosivuilla.

Lahdessa 29. maaliskuuta 2023