Sote-palvelut palautumassa tietojärjestelmähäiriön jäljiltä, Lahden laboratorio pidentää aukioloa peruutettuja asiakkaita varten
Päijät-Hämeen hyvinvointialueen sosiaali- ja terveyspalvelut ovat palautumassa normaaliin. Palveluita haittasi keskiviikosta lähtien asiakas- ja potilastietojärjestelmän häiriö, jonka korjauksen ajaksi järjestelmän käyttö jouduttiin keskeyttämään kokonaan torstai-iltapäivänä. Käyttökatko päättyi tänään perjantaina kello 12.30.
Asiakkaiden on hyvä varautua edelleen hieman normaalia pidempiin asiointiaikoihin sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa. Odottavat takaisinsoitot pyritään toteuttamaan niin pian kuin mahdollista.
Ne asiakkaat, joiden laboratorioaika jouduttiin häiriön vuoksi perumaan torstain ja perjantain 8.–9.6. aikana, voivat asioida vuoronumerolla Aleksanterinkadun näytteenottokeskuksessa Lahdessa perjantaina 9.6. klo 18 asti ja lauantaina 10.6. klo 10–14. Aleksanterinkadun toimipiste palvelee keskitetysti kaikkia Päijät-Hämeen alueen asiakkaita. Asiakkaita palvellaan vuoronumerolla saapumisjärjestyksessä. Laajennetuilla palveluajoilla pyritään purkamaan häiriön vuoksi syntynyttä jonoa. Fimlab Aleksanteri sijaitsee osoitteessa Aleksanterinkatu 24 A.