Pelastustoimen palvelutasopäätöksessä palvelut jatkuvat lähes nykyisellään

Aluehallitus hyväksyi Päijät-Hämeen pelastustoimen palvelutasopäätöksen vuosille 2024–2025. Palvelutasopäätös etenee vielä aluevaltuuston käsittelyyn 6. marraskuuta. 

Pelastustoimen palvelut jatkuvat lähes nykyisen mukaisena palvelutasopäätöskaudella. Aluehallintoviraston vuosittaisessa asiantuntija-arviossa on todettu pelastustoiminnan toimintavalmiuden sekä onnettomuuksien ehkäisyn palvelujen olevan verrattain hyvällä tasolla Päijät-Hämeessä. Eniten puutteita on havaittu pelastustoimen viranomaisten vastuulla olevien väestönsuojelutehtävien osalta. Aluehallintoviranomaisen toteamat palveluittain laaditut huomiot on pyritty ottamaan palvelutasopäätöksessä huomioon.

Palvelutasopäätös ohjaa pelastustoimea ja määrittelee palvelujen tason sekä tavat, joilla palvelut Päijät-Hämeessä tuotetaan ensi vuodesta alkaen. Pelastustoimessa palveluiden mitoitusperusteena on riskianalyysi.

Onnettomuuksien ehkäisyn palveluissa kehittämiskohteina ovat esimerkiksi tahallisten ja tuottamuksellisten tulipalojen ilmoittamisvelvollisuuden toteutuminen, palontutkinnalla saatujen tietojen hyödyntäminen, onnettomuuskehityksen seurannan tehostaminen ja sidosryhmäyhteistyön yhtenäistäminen. Henkilöstövoimavarojen riittävyyttä arvioidaan uudelleen uuden onnettomuuksien ehkäisyn sovelluksen tullessa käyttöön.

Varautumista ja väestönsuojelua kehitetään palvelutasokaudella 2024-2025 muun muassa resursseja lisäämällä.  

Hollolaan kaavaillaan hybridiasumiskohdetta ikääntyneille 

Päijät-Hämeen hyvinvointialue puoltaa Attendo Oy:n Hollolan Salpakankaalle suunnittelemaa hybridiasumiskohdetta, jossa tuotettaisiin sekä yhteisöllistä asumista että ympärivuorokautista palveluasumista.

Kolmikerroksiseen rakennukseen on suunniteltu 32 ympärivuorokautisen palveluasumisen asuntoa ja 57 yhteisöllisen asumisen asuntoa. Pääosa asunnoista on yksiöitä, mutta talossa on myös yhdeksän kaksiota.

Rakennuksessa yhteisöllinen asuminen on eriytetty omaksi siivekseen, jonka jokaiseen kerrokseen on suunniteltu luonnollisten kohtaamisten paikkoja ja yhteistila. Kahden asumismuodon väliin jäävää ja päivätoimintaan suunniteltua tilaa voivat hyödyntää molempien asumismuotojen asiakkaat. Kohteeseen on suunniteltu myös saunaosasto, valmistuskeittiö, kuntosali sekä hoitohuone.

Tällä hetkellä Päijät-Hämeessä asuu 28 740 yli 75-vuotiasta iäkästä, ja määrän odotetaan kasvavan 39 131 iäkkääseen vuonna 2040. Hollolan kunnassa yli 75-vuotiaita on 3 004 henkilöä ja määrän odotetaan kasvavan 3 826 henkilöön vuonna 2030. Vuonna 2040 yli 75- vuotiaiden ikäryhmän koko on Tilastokeskuksen mukaan jo 4 314 henkilöä.

Aluehallitus antoi puoltavan lausunnon rakentamisesta Asumis- ja kehittämiskeskus ARA:lle kokouksessaan maanantaina 30.10.