Päivä paloasemalla -tapahtuma la 4.5. Herralan ja Villähteen VPK:n asemilla

Päivä Paloasemalla -tapahtuma järjestetään ensimmäistä kertaa nyt keväällä. Turvallisuustietoa ja erilaista kokoperheen ohjelmaa on tarjolla lauantaina 4. toukokuuta Hollolassa Herralan VPK:n sekä Lahdessa Villähteen VPK:n paloasemilla.

– Kevätsää mahdollistaa marraskuuta paremmin toiminnan järjestämisen myös ulkona. Tämä vuosi on kokeilu, jonka jälkeen päätetään, mihin aikaan vuodesta Päivä Paloasemalla -tapahtuma jatkossa sijoittuu. Tapahtuma soveltuu erityisen hyvin sopimuspalokuntien järjestettäväksi. Toivottavasti sää suosii ja mahdollisimman moni löytää tiensä tapahtumiin lauantaina, Päijät-Hämeen pelastuslaitoksen koulutuspäällikkö Mari Ukkonen sanoo.

Sopimuspalokunnat järjestävät tapahtumat pelastuslaitoksen tukemina. Mukana ovat myös Liikenneturva sekä Päijät-Hämeen hyvinvointialueen ensihoito. Pelastuslaitoksen palotarkastajat neuvovat paloturvallisuusasioissa.

Päivästä Paloasemalla on muodostunut suuri valtakunnallinen turvallisuustapahtuma, jossa viihdytään ja opitaan elämyksellisesti paloturvallisuustaitoja.

– Paloturvallisuuteen päästään tutustumaan paloasemilla ihan kädestä pitäen. Kodin vaaranpaikkoja voi miettiä asiantuntijan kanssa. Tapahtuman opit kannattaa ottaa mukaan myös kotiin. Ihan jokainen voi vaikkapa testata palovaroittimet tai vaihtaa paristot varoittimiin oman kodin lisäksi vaikka mummolassa, Ukkonen vinkkaa.

Päivä paloasemalla -tapahtumat lauantaina 4.5.2024 Päijät-Hämeessä

Herralan VPK:n paloasema (Savitie 4, Herrala) la 4.5. klo 10–13

Sopimuspalokuntalaiset esittelevät toimintaansa, paloasemaa ja kalustoa sekä antavat turvallisuusvinkkejä. Tapahtumassa on mahdollista harjoitella alkusammutusta. Paloturvallisuustietoa on jakamassa myös Päijät-Hämeen pelastuslaitoksen palotarkastaja. Mukana Liikenneturva, nuohous sekä Päijät-Hämeen hyvinvointialueen ensihoito. Esittelyssä myös suurriistavirka-aputoiminta. Näytöksiä ja kanttiini.

Villähteen VPK:n paloasema (Teollisuustie 4, Villähde) la 4.5. klo 12–16

Sopimuspalokuntalaiset esittelevät toimintaansa, paloasemaa ja kalustoa sekä antavat turvallisuusvinkkejä. Paloturvallisuustietoa on jakamassa myös Päijät-Hämeen pelastuslaitoksen palotarkastaja. Mukana Liikenneturva ja Päijät-Hämeen hyvinvointialueen ensihoito. Paloaseman pihapiirissä rastirata, jossa alkusammutus, toimintarata ja kalustobingo. Kahvio.

Päivä Paloasemalla -tapahtumia koordinoi Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö. Yhteistyössä ovat mukana Pelastuslaitokset, Pelastusliitot, EHYT ry, Ehkäisevän päihdetyön järjestöverkosto, Kirkkohallituksen Diakonia ja yhteiskunta, Finanssiala, Suomen Kiinteistöliitto, Suomen Omakotiliitto, Suomen Palopäällystöliitto, Nuohousalan Keskusliitto sekä Vanhustyön keskusliitto. Tapahtuman rahoittaa Palosuojelurahasto.