Lintuinfluenssarokotukset altistumisriskissä oleville alkavat pian

Päijät-Hämeen hyvinvointialueella lintuinfluenssarokotukset alkavat pian Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ohjeistuksen mukaisesti. Rokote on tarkoitettu lintuinfluenssalle altistumisriskissä oleville 18 vuotta täyttäneille henkilöille. Rokotuksen saa ajanvarauksella keskitetysti Lahdesta. Ajanvarauksen avautumisesta ja tarkemmasta rokotuspaikasta viestitään erikseen rokotteiden saavuttua.  

Rokottamisella suojataan altistumisriskissä olevia henkilöitä viruksen aiheuttamalta vakavalta taudilta. Samalla torjutaan lintuinfluenssaviruksen muuntumista ihmisestä toiseen tarttuvaksi ja siten epidemian ja pandemian syntyä.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on laatinut listan lintuinfluenssarokotuksen kohderyhmistä. Rokotusten kohderyhmät perustuvat tartuntariskiin ja rokotteiden saatavuuteen. 

Lintuinfluenssarokotusten kohderyhmät ovat: 

  • henkilöt, jotka ovat kosketuksissa turkiseläimiin turkistarhoilla 
  • siipikarjan parissa työskentelevät henkilöt, jotka ovat kosketuksissa siipikarjaan (ei kuitenkaan teurastamotyöntekijät) 
  • henkilöt, jotka osallistuvat sairaiden ja kuolleiden lintujen tai eläinten käsittelyyn ja hävittämiseen tai tilojen puhdistamiseen, esimerkiksi eläinperäisten sivutuotteiden käsittelylaitoksissa työskentelevät henkilöt  
  • lintujen rengastajat 
  • henkilöt, jotka työskentelevät luonnonvaraisia lintuja hoitavissa lintuhoitoloissa  
  • kotieläinpihojen ja lintutarhojen henkilöstö 
  • virkaeläinlääkärit 
  • laboratoriotyöntekijät, jotka käsittelevät lintuinfluenssavirusta tai sitä mahdollisesti sisältäviä näytteitä 
  • epäillyn tai varmistetun lintuinfluenssatapauksen lähikontaktit, jos ihmistapauksia ilmenisi. 

Rokotussarja annetaan kahdessa erässä 

Suomeen hankittu Zoonotic Influenza Vaccine Seqirus -rokote on H5N8-rokote, joka on saanut myyntiluvan EU:ssa huhtikuussa 2024. Rokote on valmistettu mukauttamalla aiemmin myyntiluvan saanutta lintuinfluenssarokotetta siten, että se vastaisi paremmin 2023 Euroopassa esiintynyttä viruslinjaa. Rokote ei sisällä eläviä taudinaiheuttajia.

Rokotussarja annetaan kahdessa erässä. Toinen rokote annetaan vähintään kolmen viikon kuluttua ensimmäisestä. 

Rokotteen teho ja turvallisuus testattu 

Arvio rokotteen tehosta ja turvallisuudesta perustuu eläinkokeisiin sekä samankaltaisella H5N1-rokotteella eläimillä ja ihmisillä tehtyihin tutkimuksiin. Tutkimuksissa rokotteen on todettu muodostavan hyvän suoja lintuinfluenssavirusta vastaan. Tavallisimpia haittavaikutuksia ovat olleet pistosalueen paikallisoireet sekä ohimenevät yleisoireet, kuten lihaskipu, päänsärky ja väsymys. Rokotteen sisältämä tehosteaine saattaa voimistaa näitä ohimeneviä paikallis- ja yleisoireita. Vakavia haittavaikutuksia ei tutkimuksissa todettu.