Blogi: Linnut visertävät ympäristön tilasta ja ilmanlaadusta

Linnut ovat monelle meistä olennainen osa luontokokemusta. Lintuja on yleensä kaikkialla, joten niiden tarkkailu on helppoa. Niiden avulla voi nähdä luonnossa tapahtuvat muutokset ja ne ovat erinomaisia ympäristön tilan indikaattoreita.

Pihanurmikolla räkättänyt harakka ei ole enää jokapäiväinen riesa. Ravintopyramidin harjalla pyrähtelevän frakkipukuisen kanta on enää puolet kymmenen vuoden takaisesta. Kasvien ja pieneliöiden asuttamien pohjakerrosten muutosten moninkertaisuutta voi vain kuvitella.

Suomessa pesivistä lintulajeista 35 prosenttia on uhanalaisia. Lintukantojen taantuminen kertoo luontokadosta. Uhanalaisuudella ei tarkoiteta ainoastaan ikimetsissä piileskeleviä harvinaisuuksia. Erityisen huolestuttava uhanalaisuuden ilmiö on aiemmin kaikkialla esiintyneen lajin äkillinen romahtaminen. Se kertoo laajemmasta ekosysteemin muutoksesta.

Kanarialintuja käytettiin aikoinaan hiilikaivoksissa kelvottoman ilmanlaadun viestijänä. Kun lintu lakkasi laulamasta, oli kiire nousta maan pinnalle. Lintujen vähentymisen ajatellaan perustellusti osoittavan maa-pallon muuttuneen myös ihmiselle aiempaa elinkelvottomammaksi. Lajikadon seurauksena ihmislaji on haavoittuvampi ja suojavallit ilmastonmuutokselle hauraammat.

Luontokatoa on kuvattu mutteri mutterilta hajoavaksi lentokoneeksi – jokainen irtoava osa voi olla se, joka rysäyttää koneen ja sen matkustajat lopulliseen tuhoon.

Zoonoosit otsikoissa Päijät-Hämeessäkin

Juuri, kun pääsimme hengähtämään nuorallatanssista koronapandemian kanssa, on lintuinfluenssa rantautunut päijäthämäläisten arkeen. Zoonooseilla on pysyvä paikka uutisotsikoissa. Ihmisiä sairastuttavista patogeeneistä 70 prosenttia on peräisin muista eläinlajeista.

Yhteys luontoympäristöjen kaventumiseen ja puskurilajien vähentymiseen on todennäköinen. Oman mausteensa uhkapeliin tuo eläinperäinen tehotuotanto, joka tekee luontojalanjäljestämme raskaan, mutta toimii myös patogeenilaboratoriona.

Vesijärven kuolleissa lokeissa todetun viruksen ihmiseen kohdistama riski on vielä tätä kirjoittaessa pieni. Tulevaisuus tuntuu kuitenkin kadonneen toivottoman sankkaan sumuun. Mutta se, mitä teen tänään työssäni, vaikuttaa huomiseen. Oikea-aikainen ja perusteltu diagnostiikka, vaikuttavat hoidot ja järkevät lääkemääräykset – niihin perustuu myös ympäristöystävällisempi terveydenhuolto.

Joskus neurologin kannattaa muistaa kymmenennen päänsärkylääkekokeilun sijasta mainiot ammattilaiset liikunta-, ravitsemus- ja elintapaneuvonnassa. Terveyden edistäminen ei ole yksin puurtamista, vaan perustuu joukkovoimaan.

Ihminen ei pysty korvaamaan luontokadon menetettyjä muttereita. Jotain sentään voi paikata väliaikaisesti vahvalla erkkarilla.

Luonto lopulta korjaa ja maailma kulkee eteenpäin. Toivottavasti ihminen kuuluu siihen lajirikkaaseen matkustajajoukkoon, jolla on menolippu yhteiseen terveyteen.

Hanna Haveri
Kirjoittaja on neurologian erikoislääkäri, joka on erikoistunut planetaariseen terveyteen.