Kaihileikkaukset toteutuvat hoitotakuun puitteissa

Hoitotakuu toteutuu kaihileikkausten osalta hyvin Päijät-Hämeessä. THL:n tilastojen mukaan kaihileikkaukseen jonottavien määrät ovat pysyneet suurina valtaosalla hyvinvointialueista. Uusimman tilaston mukaan (31.12.2023) ainoastaan Päijät-Häme ja Etelä-Pohjanmaa onnistuivat hoitamaan kaikki kaihileikkaukseen odottaneet potilaat alle puolessa vuodessa, eli hoitotakuun puitteissa. Tilanne oli samankaltainen jo elokuun tilastossa Päijät-Hämeessä.

Päijät-Hämeen Silmäklinikalla kaikki leikkaukset on tehty omalla työllä, ilman ostopalveluja. Lisäksi Silmäklinikalla suoritetaan vuosittain useita satoja leikkauksia muilta hyvinvointialueilta, joista osa on kaihipotilaita.

– Kaihileikkaukseen jonottavilta potilailta tuli huolestuneita yhteydenottoja. He olivat ymmärtäneet aikaisemman uutisoinnin perusteella, että kaihileikkauksissakin jono olisi niin sanotusti tukossa. Näinhän ei ole, kertoo silmäklinikan ylilääkäri Juha Välimäki.

THL ylläpitää jonotilastoa, joka kattaa 18 maamme hyvinvointialuetta. THL:n mukaan kiireettömään erikoissairaanhoitoon odottaneiden määrän kasvu pysähtyi vuoden 2023 lopussa. Yli puoli vuotta hoitoonpääsyä odottaneiden määrissä on suuria eroja hyvinvointialueiden välillä.

Päijät-Hämeen hyvinvointialue järjestää päijäthämäläisten sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimen palvelut alueen asukkaille.

Päijät-Hämeen hyvinvointialue – Päijät-Hämeen hyvinvointialue (paijatha.fi)