Juhalle on tärkeää turvallinen työskentely ja ihmisten henkinen hyvinvointi

Olen Juha Halme ja työpaikkani Päijät-Hämeen hyvinvointialueella on pelastuslaitos, jossa toimin tällä hetkellä työsuojeluvaltuutettuna. Ennen nykyistä tehtävää toimin muutan vuosikymmenen ensihoitajana ja sitä edeltävän jakson palomiehen- ja paloesimiehen tehtävissä. Pelastuslaitoksella eli silloisella paloasemalla aloitin ensin lähettinä ja tästä etenin palomiehen kesäsijaiseksi 1989. Pelastustoimen tehtäväkenttä, ensihoito, terveydenhuolto ja viranomaisyhteistyö ovat minulle tuttuja asioita. On tullut paljon työtuttuja vuosien kuluessa. Vapaa-ajallani harrastan liikuntaa. Liikunta eri muodoissaan on kuulunut arkeeni pikku pojasta alkaen. Tykkään myös hyvistä elokuvista, seuraan ajankohtaisia asioita ja autan läheisiäni.

Mitä teet työksesi?

Teen tällä hetkellä työsuojeluvaltuutetun tehtäviä. Edustan pelastustoimen henkilöstöä, pelastuslaitoksen ensihoitajia ja sopimuspalokuntalaisia. Koen työturvallisen työympäristön tärkeäksi ja minusta työhyvinvointi tarkoittaa käytännössä työpaikkaa, jossa työntekijän on hyvä olla. Pelastuslaitos on ollut sitä minulle ja toivon sieltä hyvien asioiden siirtyvän koko hyvinvointialueelle.

Mikä sai sinut kiinnostumaan työntekijälähettilyydestä?

Luin hakutekstit aiheesta ja kävin katsomassa jo aloittaneiden lähettiläiden tekemiä esittelyitä. Ajattelin, että pelastustoimen ja ensihoidon osa-alue voisi hyötyä omasta lähettiläästä. Minulle on tärkeää turvallinen työskentely eri tehtävissä ja ihmisten henkinen hyvinvointi riippumatta siitä, mistä he tulevat.

Millaisia aiheita käsittelet julkaisuissasi?

Tulevissa julkaisuissani pyrin tuomaan esille edustamani alan erilaisia tarinoita ja tapahtumia työturvallisuutta koskien. Juttelen asioista mieluummin, kuin valistan. Lähestymistapani asioihin on positiivinen ja rento, niin täälläkin.

Mitä uutta odotat lähettilyyden antavan sinulle?

Odotan, että työntekijälähettilään homma laajentaa omaa osaamistani. Toivon myös saavani opastusta ja ohjausta sisällön tuottamiseen erilaisin menetelmin ja käytettävissä olevin välinein. Oma kehittyminen viestin viejänä on yksi tavoite.

Kerro jokin ”kiva tietää” -juttu sinusta?

Kiva juttu minusta? Vanhan palolaitoksen aikaan pelattiin pesäpallopeli. Ajattelin pukeutua peliin farkkukankaasta tehdyillä lappuhaalareilla, sellainen kevennys lienee ollut mielessä. Siihen aikaan minulla oli pitkät vaaleat kiharat nykyisen kaljun tilalla. Kentälle saavuttuani hyvä työkaverini totesi äänekkäästi, Jorma Piisinen saapui. Mainittu henkilö veti siihen aikaan televisiossa remonttiohjelmaa ja ilmeisesti yhdennäköisyyttä oli. Sen jälkeen oli yksi lempinimi lisää. Palolaitoksella taitaa kaikilla olla jonkinlainen lempinimi. Se kuvastaa työkaverista välittämistä ja lempinimiin liittyy aina jokin tarina. Junnu on jäänyt minulle pysyvään käyttöön.

Keitä erityisesti haluaisit seuraajiksesi?

Toivon, että seuraajiani olisi ympäri hyvinvointialuetta. Työturvallisuuden ja työhyvinvoinnin asiat koskettavat kaikkia. Pienillä teoilla tai huomioilla saattaa olla isot vaikutukset. Työpisteiden ihmiset tietävät ja tunnistavat asioita. Pitää olla vastaanotin päällä, kun on kerrottavaa. Koen nämä asiat yhteisiksi koko hyvinvointialueella, ilman raja-aitoja.

Mistä nautit työssäsi?

Työturvallisuuden kehittäminen on mielenkiintoista. Ympäristö, jossa teen työtäni on täynnä erilaisia riskejä. Erilaisiin riskeihin vaikuttaminen tuo työhön sisältöä. Kaikkia vaaroja ei voida poistaa, mutta riskiä voidaan pienentää. Minulla on ympärilläni hyvä osaava työyhteisö, jolta saan monenlaista palautetta. Pelastuslaitoksella tuntee välittämisen ja se antaa voimaa. On mukava tulla töihin, hymyillä ja sanoa huomenta. Kuppi kuumaa kahvia ja kuulumisien vaihto työkavereiden kanssa, siitä hyvä aamu alkaa.