Järjestökoordinaattori kehittää yhteistyötä järjestöjen kanssa hyvinvointialueella

Päijät-Hämeen hyvinvointialueen valmistelussa aloitti maaliskuun lopulla työnsä järjestökoordinaattori Helena Haaja, joka tukee uuden hyvinvointialueen ja alueen järjestöjen tiiviin ja toimivan yhteistyön rakentamista.

Haaja on tehnyt hanke- ja kehittämistyötä Päijät-Hämeen järjestökentällä yli 20 vuotta.

– Järjestöjen ja hyvinvointialueen hyvin koordinoitu ja laaja yhteistyö sekä yhdessä sovitut tavoitteet ovat paras pohja päijäthämäläisten hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämistyölle, Haaja toteaa.

– Yhteistyö tiivistää yhteiskunnan turvaverkkoa ja lisää palvelujen yhdenvertaisuutta, saatavuutta ja saavutettavuutta sekä osallisuutta. Suunnitelmallinen järjestöyhteistyö parantaa ehkäisevää toimintaa ja on myös kustannustehokasta.

Vuoden 2022 aikana hyvinvointialuevalmistelussa on tavoitteena rakentaa järjestöyhteistyö kiinteäksi osaksi hyvinvointialueen rakennetta ja toimintaa. Yhteistyöelimeksi valmistellaan järjestöneuvottelukuntaa, jonka rooli on tiivistää yhteistyötä ja luoda rakenteita ja käytäntöjä järjestöyhteistyölle.

Järjestökoordinaattorin yhteystiedot: Helena Haaja helena.haaja@phhyky.fi puh. 044 482 5263

Järjestökoordinaattori Helena Haaja.
Järjestökoordinaattori Helena Haaja.