Blogi: Yhteisöllisiä iäkkäitä kohtaamassa

Minua puhuttelee kohtaamiset iäkkäiden kanssa. Erityisen valppaana olen, kun huomaan, että iäkkään elämässä on tapahtunut jotain hänelle merkittävää, iloa ja onnea tuovaa. Todellinen innostukseni herää, kun huomaan tai kuulen, että muutos on jollain tasolla pysyvää. Näitä kohtaamisia on ollut vuosien varrella paljon toimiessani ikääntyneiden palveluissa eri tehtävissä. Viime aikoina aiempaa enemmän.

Osallisuuden kokemuksiin liittyvät toiset ihmiset. Ihminen haluaa luonnostaan kuulua johonkin, olla osallinen ja merkityksellinen. Iäkkään toimintakyvyn heikentyessä hänen oma kykynsä tukea omaa osallisuuttaan voi heikentyä. Ajokorttia ei ehkä enää ole. Kotikin on esteellinen, eikä ulos lähteminen ole helppoa.

Ystävien joukko on harventunut. Nekin, jotka ovat vielä jäljellä, ovat samanlaisessa tilanteessa.

Iäkkään yksinäisyys ja turvattomuus sekä osattomuuden kokemukset nivoutuvat yhteen. Iäkkäiden yksinäisyys on tavattoman yleistä. Elämää kohtaavien menetysten jälkeen kodista voi muodostua ahdistava paikka. Siis siitä samasta kodista, joka aiemmin toimi juuri päinvastoin.

Fyysisilläkin vaivoilla on roolinsa. Lonkkakuluman vuoksi ulos on kivuliasta lähteä. Huimauskin vaivaa, joten ulos lähteminen pelottaa. Puutarhatyötkään eivät enää samasta syystä maistu. Toimintakyvyn laskun myötä aiemmin positiivisista tehtävistä on voinut muodostua raskaita suoritteita. Entä, jos minulle tapahtuu jotain, eikä kukaan tiedä siitä?

Viime aikoina olen kohdannut iäkkäitä, joiden elämä on muuttunut radikaalisti paremmaksi senioritaloon tai yhteisölliseen asumiseen muuttamisen jälkeen. Näissä kohtaamisissa ovat iäkkäät itse kertoneet, että yhteisöllinen asuminen on tuonut elämän ja elämänilon takaisin! Siis ajatelkaa! Näitä tilanteita on ollut lukuisia.

Viime aikoina olen kohdannut iäkkäitä, joiden elämä on muuttunut radikaalisti paremmaksi senioritaloon tai yhteisölliseen asumiseen muuttamisen jälkeen.

Samanhenkisiä vastinpareja löytyy. Kukkalaatikkoja nikkaroidaan porukalla. Sököringissä on aina tilaa yhdelle. Romantiikkaakin saattaa olla ilmassa. Ruoalle mennään yhdessä niin, että jos Marttia ei käytävään kuulu, niin Aino vinkkaamassa. Tämä on yhteisöllisyyttä parhaimmillaan.

Iäkkäiden asumisen kehittämisellä voidaan vastata huutoon. Siis ei sillä, että karsitaan kaikkea. Ei, vaan lisätään fiksusti sitä, minkä osalta tarve on suurin. Senioriasumisen lisäämisellä on aivan keskeinen paikkansa, onhan iäkkäiden asumisesta yli 90 % ihan muuta, kuin sosiaalista asumista.

Yhteisöllistä asumista tarvitaan rutkasti lisää. Ei kahdenkymmenen neliön luukkuja, vaan oikeita asuntoja! Yhteisöllistä asumista on leimattu säästökeinoksi. Todellisuudessa taiten valittu, ja yhdessä asiakkaan kanssa sovittu, kunnoltaan heterogeeninen asukaskunta on parhaimmillaan nappivalinta juuri yhteisölliseen asumiseen.

Näillä eväillä pystymme tarjoamaan juuri iäkkäiden tarvitsemia asioita. Esteettömyyttä, osallisuutta, yhdessäoloa, turvallisuuden tunnetta ja tunnetta siitä, että olen merkityksellinen, vaikka en olekaan enää ihan tikissä.  

P.S. Aino käy kohta kaupassa ja tuo Martillekin voisilmäpullia. Kohta kahville. Ai että!

Teksti: Marko Hiekkanen, asumisen kehittämisen päällikkö