Päijät-Hämeen hyvinvointialueella käynnistetään Ikäinstituutin koordinoimaa Kotikulmilla-toimintaa. Kotikulmilla-toiminta tuo mukavaa yhteistä tekemistä taloyhtiöiden kerhotiloihin ja pihoille. Tavoitteena on lisätä iäkkäiden asukkaiden yhdessäoloa ja hyvinvointia sekä lievittää yksinäisyyttä. Hyvinvointialueen työntekijät terveysliikuntakoordinaattori Heli Hautalahti sekä asiantuntija Iiris Salomaa ovat mukana valmennuksen suunnittelussa ja toteutuksessa.
Lahdessa ja Hollolassa on jo muutama taloyhtiö mukana toiminnassa. Kotikulmilla-toiminta alkoi Lahdessa jo vuonna 2020, mutta koronapandemia vaikeutti toimintaa. Nyt Hautalahti ja Salomaa lähtevät toteuttamaan Kotikulmilla-toimintaa ensin Lahdessa, mutta sitä on mahdollista laajentaa kertyvän kokemuksen perusteella muihinkin hyvinvointialueen kuntiin.
Vapaaehtoisia koulutetaan toimintaa ohjaaviksi TaloTsemppareiksi
Kotikulmilla-toimintaan kuuluu myös Ikäinstituutin tarjoama maksuton vapaaehtoisten TaloTsemppareiden kouluttaminen. Mukaan etsitään sekä ikäihmisiä että muita toiminnasta kiinnostuneita, esimerkiksi asukasaktiiveja sekä taloyhtiöitä. TaloTsempparit suunnittelevat ja vetävät toimintaa yhdessä asukkaiden kanssa, ja heitä on tällä hetkellä Päijät-Hämeen alueella parikymmentä. Lisäksi mukaan lähtevien taloyhtiöiden asukkaille tarjotaan materiaaleja ja tukea toiminnan aloittamiseen.
– Työni tavoitteena on tukea alueen asukkaiden terveyttä, hyvinvointia ja toimintakykyä. Toimintaa ohjaa osaltaan juuri valmistunut Liikkuva Päijät-Häme 2030 -ohjelma, joka on osa alueemme hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyötä. Tiedetään, että ihminen on liikkuva luonnostaan, mutta eri syistä monilla liikkuminen jää terveyden kannalta liian vähäiseksi. Kotikulmilla-toiminta houkuttelee asukkaita liikkeelle ja mukavan toiminnan pariin, kertoo Salomaa.
– Yhteiset kahvihetket, bingo, visailut ja kävelyryhmät ovat olleet suosituimpia harrastuksia. Asukkaat ovat kokeneet, että yhteinen tekeminen on nostanut mielialaa ja vahvistanut yhteisöllisyyttä, toteaa Kotikulmilla-asiantuntija Outi Mustonen Ikäinstituutista.
Nyt on aika päivittää itsensä vuoteen 2023 ja siivota vanhoja pölyttyneitä käsityksiä pois mielensä nurkista. Aivan kuten minimalismissa, meidän tulee säilyttää vain ne asiat, joista on todellista hyötyä, ja huolehtia pois heitettävät asiat niille sopiviin paikkoihin kuten kierrätykseen, roskiin ja lahjoitettavaksi.
Seksitauteihin liittyvä stigma on yksi näistä tarpeettomista asioista, joka on aika lajitella uudelleen, koska emme enää tarvitse sitä. Se on kuin vanha perintömaljakko, jota emme koskaan käytä, mutta silti kuljetamme sitä aina mukanamme. On aika ymmärtää, että seksitaudit ovat tauteja muiden joukossa ja että niitä voidaan hoitaa. Seksitaudin voi saada ihan kuka tahansa sosiaalisesta statuksesta ja palkka- ja elintasosta riippumatta.
Seksitautitesteissä käyminen on paitsi terveysteko itselle, myös vastuullista toimintaa seksikumppaneita kohtaan. Se on yksi tapa huolehtia itsestä ja toisista. Seksitautitestien ympärille luotu stigmatisointi ja häpeä voivat johtaa siihen, että ihmiset välttelevät testejä, mikä puolestaan lisää riskiä epidemian puhkeamiseen, sillä monet seksitaudit ovat oireettomia ja tartunnan saanut voi tietämättään levittää sitä eteenpäin.
Stigma seksitautitesteissä käymisen ympärillä liittyy yhteiskuntamme “oikeanlaisena” pitämään heteronormatiiviseen ja monogamiseen parisuhdekulttuuriin. Meillä on taipumus olettaa, että kaikki ovat heteroja ja elävät monogamisissa kahden välisissä suhteissa, vaikka todellisuudessa monimuotoisuutta on paljon enemmän. Jos seksuaalisuuteen liittyy haasteita tai on epäilys oman seksuaalisen käyttäytymisen problematiikasta, voi hakeutua terveydenhuollon ammattilaisen vastaanotolle keskustelemaan asiasta, mutta siinä, että ei ole monogaminen tai hetero ei ole mitään problemaattista.
Vanhasta on luovuttava, että vapautuu tilaa uudelle
Historiassa kirkko on yrittänyt säännellä ihmisten seksuaalisuutta ja myös lääketiede on stigmatisoinut ja patologisoinut seksuaalisuutta. Homous oli Suomessa pitkään laissa kiellettyä, fetissit leimattiin sairauksiksi vuoteen 2011 asti ja Suomen lain mukaan avioliitossa raiskaus oli sallittua vuoteen 1995 asti.
Tänään on hyvä aika toivottaa itsensä lämpimästi tervetulleeksi vuoteen 2023 ja viedä seksitauti-stigman sisältävä perintömaljakko ajatusten suursiivouksen yhteydessä museoon. Siitä voi kirjoittaa luvun omaan ajatusten historiankirjaan näiden edeltäjiensä jatkoksi ja alkaa opetella ymmärtämään, että seksuaalisuus on monimuotoinen asia.
Blogin kirjoittaja on sh, TtK, seksuaalineuvoja Emilia Majaluoma.
Vastausaika Päijät-Hämeen vammaispalvelujen kehittämistä koskevaan sidosryhmäkyselyyn on nyt päättynyt. Vastauksia kyselyyn saatiin yhteensä 135 kappaletta.
Kartoitimme kesä-elokuussa vammaispalvelujen eri sidosryhmien ja hyvinvointialueen asukkaiden ajatuksia ja näkemyksiä vammaispalvelujen kehittämiseen liittyen. Kysely tuotti arvokasta tietoa vammaispalvelujen kehittämisen tueksi. Tuloksista kerrotaan tarkemmin myöhemmin syksyllä, kun ne on käyty perinpohjaisemmin läpi.
Kyselyn tuloksia hyödynnetään seuraavaksi kehittämistyön toimeenpanovaiheen tarkemmassa suunnittelussa. Vammaispalvelujen kehittämissuunnitelman on tarkoitus valmistua loppusyksyn 2023 aikana ja sitä toteutetaan vuosina 2023–2027.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue järjestää päijäthämäläisten sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimen palvelut alueen asukkaille.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue – Päijät-Hämeen hyvinvointialue (paijatha.fi)
Päijät-Hämeen hyvinvointialueelle on tämän vuoden toukokuussa perustettu palliatiivinen keskus. Keskukseen kuuluu palliatiivinen poliklinikka, palliatiivisen ja saattohoidon osasto J12 ja palliatiivinen kotisairaala. Hyvinvointialueen palliatiivisessa keskuksessa on FinPall-hankerahoituksella kesän alusta alkaen työskennellyt psykologi Meeri Keurulainen.
Palliatiivinen hoito tarkoittaa parantumattomasti sairaan tai elämää uhkaavaa sairautta sairastavan oireita lievittävää ja elämänlaatua vaalivaa kokonaisvaltaista hoitoa.
Keskuksen psykologi tekee tarvittaessa myös kotikäyntejä
Palliatiivinen keskus perustettiin sosiaali- ja terveysministeriön rahoittaman FinPall-hankkeen myötä. Hankkeen tarkoituksena on kehittää tarvelähtöistä ja tasa-arvoista palliatiiviseen hoitoon pääsyä sekä psykososiaalisen tuen saatavuutta palliatiivisessa hoidossa. Yhtenä tavoitteena on, että keskuksessa on psykologisen tuen palvelut ja ne vakiintuisivat osaksi toimintaa.
Psykologi on tavattavissa palliatiivisella poliklinikalla ja osastolla. Lisäksi hän tekee tarvittaessa kotikäyntejä. Tuki on tarkoitettu potilaalle ja hänen lähiomaisilleen.
– Psykologi liikkuu kaikissa palliatiivisen keskuksen yksiköissä. Potilaiden ja omaisten lisäksi olen opastamassa myös muuta palliatiivisen keskuksen henkilökuntaa psykososiaalisen tuen huomioimisessa, Keurulainen kertoo.
Sairastumisen herättämät reaktiot voivat hämmentää
Keurulaisen mukaan potilaat ja omaiset ovat kokeneet tuen tärkeäksi ja tarpeelliseksi. Apua toivotaan sairastumista seuraavan toimintakyvyn hiipumisen sekä lähestyvän kuoleman herättämiin tuntemuksiin.
– Nämä ovat niitä hetkiä, kun elämä perustavalla tavalla muuttuu. Se voi herättää pohtimaan oman elämän mielekkyyttä, valintoja, sekä miten jatkaa elämässä jäljellä olevan ajan. Sairauden herättämät tuntemukset voivat olla hyvinkin rajuja ja hämmentäviä muutenkin raskaassa tilanteessa, Keurulainen kuvaa.
Psykologin tehtävänä on auttaa ymmärtämään psyykkisiä reaktioita ja tunteita, vähentää hämmennystä ja lisätä sallivuutta.
Läsnäolo ja kohtaaminen ovat keskeisiä
Psykososiaalisen tuen tavoitteena ei ole poistaa sairauteen liittyviä tunteita.
– Ammattilaisen apu pohjaa tietoon psyyken reaktioista vaikeissa tilanteissa, mutta pääroolissa on useimmiten yhdessä vaikean tilanteen äärellä pysähtyminen ja läsnäolo. Ollaan yhdessä surun, pelon, epävarmuuden ja ahdistuksen äärellä, mitä tilanne tuo tullessaan. Niitä ei ole tarkoitus hälventää tai suorittaa pois, vaan ottaa vastaan yhdessä. Usein tämän jälkeen on helpompi jäsentää sairastumisen merkitystä itselle sekä läheisille ja pohtia miten tämä vaikuttaa omaan elämään jatkossa. Läsnäolo ja tuen antaminen eivät edellytä psykologin tai terveydenhuollon ammattilaisen pätevyyttä. Jokaisella meistä on valmiudet auttaa ja tukea toisiamme, Keurulainen muistuttaa.
– Tunteiden kohtaaminen mahdollistaa oman toimijuuden löytämisen uudelleen niin sairastuneelle itselle kuin läheisille. Sitä kautta voi pohtia, miten elää jäljellä oleva elämä ja käyttää yhteinen aika omien arvojen mukaisesti.
Linnut ovat monelle meistä olennainen osa luontokokemusta. Lintuja on yleensä kaikkialla, joten niiden tarkkailu on helppoa. Niiden avulla voi nähdä luonnossa tapahtuvat muutokset ja ne ovat erinomaisia ympäristön tilan indikaattoreita.
Pihanurmikolla räkättänyt harakka ei ole enää jokapäiväinen riesa. Ravintopyramidin harjalla pyrähtelevän frakkipukuisen kanta on enää puolet kymmenen vuoden takaisesta. Kasvien ja pieneliöiden asuttamien pohjakerrosten muutosten moninkertaisuutta voi vain kuvitella.
Suomessa pesivistä lintulajeista 35 prosenttia on uhanalaisia. Lintukantojen taantuminen kertoo luontokadosta. Uhanalaisuudella ei tarkoiteta ainoastaan ikimetsissä piileskeleviä harvinaisuuksia. Erityisen huolestuttava uhanalaisuuden ilmiö on aiemmin kaikkialla esiintyneen lajin äkillinen romahtaminen. Se kertoo laajemmasta ekosysteemin muutoksesta.
Kanarialintuja käytettiin aikoinaan hiilikaivoksissa kelvottoman ilmanlaadun viestijänä. Kun lintu lakkasi laulamasta, oli kiire nousta maan pinnalle. Lintujen vähentymisen ajatellaan perustellusti osoittavan maa-pallon muuttuneen myös ihmiselle aiempaa elinkelvottomammaksi. Lajikadon seurauksena ihmislaji on haavoittuvampi ja suojavallit ilmastonmuutokselle hauraammat.
Luontokatoa on kuvattu mutteri mutterilta hajoavaksi lentokoneeksi – jokainen irtoava osa voi olla se, joka rysäyttää koneen ja sen matkustajat lopulliseen tuhoon.
Zoonoosit otsikoissa Päijät-Hämeessäkin
Juuri, kun pääsimme hengähtämään nuorallatanssista koronapandemian kanssa, on lintuinfluenssa rantautunut päijäthämäläisten arkeen. Zoonooseilla on pysyvä paikka uutisotsikoissa. Ihmisiä sairastuttavista patogeeneistä 70 prosenttia on peräisin muista eläinlajeista.
Yhteys luontoympäristöjen kaventumiseen ja puskurilajien vähentymiseen on todennäköinen. Oman mausteensa uhkapeliin tuo eläinperäinen tehotuotanto, joka tekee luontojalanjäljestämme raskaan, mutta toimii myös patogeenilaboratoriona.
Vesijärven kuolleissa lokeissa todetun viruksen ihmiseen kohdistama riski on vielä tätä kirjoittaessa pieni. Tulevaisuus tuntuu kuitenkin kadonneen toivottoman sankkaan sumuun. Mutta se, mitä teen tänään työssäni, vaikuttaa huomiseen. Oikea-aikainen ja perusteltu diagnostiikka, vaikuttavat hoidot ja järkevät lääkemääräykset – niihin perustuu myös ympäristöystävällisempi terveydenhuolto.
Joskus neurologin kannattaa muistaa kymmenennen päänsärkylääkekokeilun sijasta mainiot ammattilaiset liikunta-, ravitsemus- ja elintapaneuvonnassa. Terveyden edistäminen ei ole yksin puurtamista, vaan perustuu joukkovoimaan.
Ihminen ei pysty korvaamaan luontokadon menetettyjä muttereita. Jotain sentään voi paikata väliaikaisesti vahvalla erkkarilla.
Luonto lopulta korjaa ja maailma kulkee eteenpäin. Toivottavasti ihminen kuuluu siihen lajirikkaaseen matkustajajoukkoon, jolla on menolippu yhteiseen terveyteen.
Hanna Haveri
Kirjoittaja on neurologian erikoislääkäri, joka on erikoistunut planetaariseen terveyteen.