Aluevaltuusto hyväksyi yksimielisesti esityksen investointisuunnitelmasta

Päijät-Hämeen aluevaltuusto kokoontui vuoden ensimmäiseen kokoukseensa maanantaina 13. helmikuuta. Se hyväksyi yksimielisesti ja puheitta hyvinvointialueen investointisuunnitelmaesityksen vuosille 2024–2027.

Kaikkein suurin investointi on Päijät-Hämeen keskussairaalan vaativan kuntoutuksen, sisätautien, neurologian, keuhkosairauksien, nuorisopsykiatrian vuodeosastojen sekä lastentautien ja lasten sekä nuorten neurologian vuodeosastojen ja polikliinisten tilojen uudisrakennus. Rakennushankkeen kokonaiskustannusarvio on lähes 150 miljoonaa euroa. Arvio sisältää väistötilojen rakentamisen kustannukset, noin 11 miljoonaa euroa. Mukana on myös suunnitelma sädehoidon uudistiloista.

Nastolan sote-keskuksen noin 18 miljoonan arvoinen uudisrakennushanke sisältyy sekin investointisuunnitelmaesitykseen. Uudisrakennusta kaavaillaan Rakokiven liikekeskuksen alueelle vuosien 2024–2026 aikana. Sote-keskus toimii tällä hetkellä väistötiloissa.

Aluevaltuuston hyväksymän esityksen investoinnit ovat jo osa kuluvan vuoden suunnitelmia ja jatkuvat tulevina vuosina.

Hyvinvointialueella on velvollisuus toimittaa investointisuunnitelmaa koskeva esitys kalenterivuosittain sosiaali- ja terveysministeriölle.

Heinolan terveyskeskuksesta sopimussiirto

Heinolan terveyskeskuksen vuokrasopimus on nyt siirretty hyvinvointialueelle. Aluevaltuusto hyväksyi Heinolan kaupungin ja Koy Terveydenhuollon toimitilat IV:n välisen sopimuksen siirron yksimielisesti. Vuokrasopimus on määräaikainen ja päättyy vuoden 2032 lopussa.

Lisäksi aluevaltuusto paalutti kokouspäivämääränsä ensi syksylle. Se on koolla maanantaisin 11.9., 6.11. ja 18.12. klo 9.30 alkaen.

Aluevaltuutetuille ja varavaltuutetuille järjestettiin kokouksen jälkeen info hyvinvointialueen talousasioista ja järjestöyhteistyöstä.

Aluevaltuuston kokoustallenne on katsottavissa kahden viikon ajan hyvinvointialueen Youtube-kanavalta