Akuuttihoitoon keskittyminen turvaa potilaiden pääsyn kiireelliseen psykiatriseen osastohoitoon
Hyvinvointialue turvaa päijäthämäläisten kiireellisen psykiatrisen osastohoidon keskittymällä akuuttihoitoon elokuun alusta lähtien. Kiireellistä psykiatrista apua tarvitessaan päijäthämäläiset hakeutuvat hoitoon aivan kuten tähänkin asti.
Elokuun alusta lähtien psykiatrista vuodeosastohoitoa antaa neljä 12-paikkaista akuuttiosastoa. Käytännössä akuuttihoitoon keskittyminen tarkoittaa sitä, että potilaan osastohoito voidaan aina aloittaa lähellä, omassa keskussairaalassa. Kun hoito on jo edennyt pidemmälle, kuntouttava osastohoito järjestyy tarvittaessa toisella hyvinvointialueella.
Psykiatrisen osastohoidon muutoksen taustalla on valtakunnallinen vaje psykiatrian erikoislääkäreistä. Päijät-Hämeessä vaikeutuvaa tilannetta ennakoitiin jo varhain keväällä. Näköpiirissä oli jo tuolloin, että virkasuhteisia lääkäreitä ei elokuusta alkaen ole riittävästi varmistamaan laadukasta ja turvallista osastohoitoa nykyiselle potilasmäärälle. Osastopaikkojen vähentäminen ja jäljelle jäävien keskittyminen akuuttihoitoon valikoitui parhaaksi vaihtoehdoksi.