Ajankohtaista
Kuolleisiin lintuihin ei pidä koskea – lintuinfluenssatilannetta seurataan jatkuvasti 12.07.2023
Lahdessa on varmistettu useita lintuinfluenssatartuntoja sairastuneilla ja kuolleilla linnuilla. Tauti ei tartu ihmiseen herkästi, eikä Lahdessa ole todettu yhtään lintuinfluenssatartuntaa ihmisellä.
Voimakkaasti immuunipuutteiset 12 vuotta täyttäneet saavat tehosterokotuksia koronaa vastaan 28.09.2023
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on kehottanut voimakkaasti immuunipuutteisia ottamaan syksyn tehosterokotuksen koronaa vastaan jo alkusyksystä.
Taloutta joudutaan tasapainottamaan ensi vuonna noin 18 miljoonalla eurolla 27.09.2023
Päijät-Hämeen hyvinvointialue joutuu muiden hyvinvointialueiden tavoin tasapainottamaan talouttaan tänä ja edelleen ensi vuonna.
Hankintamarkkinat kannustaa alueen yrityksiä vuoropuheluun hyvinvointialueen kanssa 26.09.2023
Päijät-Hämeen Yrittäjät ja Päijät-Hämeen hyvinvointialue järjestävät yhdessä hankintamarkkinat torstaina 28. syyskuuta klo 14.30–16 Opiston Kunkun ylätuvassa (Harjukatu 46, Lahti). Yrittäjien ja hyvinvointialueen yhteiset hankintamarkkinat tarjoaa alueen yrityksille hyvän mahdollisuuden päästä entistä paremmin kiinni hyvinvointialueen tarjoamiin liiketoimintamahdollisuuksiin.
Hoitotarvikejakelusta Tena-tuotteita tilanneet asiakkaat ovat saattaneet joutua tietoturvaloukkauksen kohteeksi 22.09.2023
Päijät-Hämeen hyvinvointialueen Tena-tuotteiden hoitotarvikejakelun asiakkaat ovat saattaneet joutua tietoturvaloukkauksen kohteeksi. Päijät-Hämeen hyvinvointialueen inkontinenssituotteiden kuljetuspalvelusta vastaava Westlog Oy on joutunut kyberhyökkäyksen kohteeksi. Tietoturvaloukkaus voi koskea hyvinvointialueen asiakkaiden nimeä, yhteystietoja, mahdollista järjestelmässä ollutta henkilötunnusta sekä tietoa tehdyistä tilauksista. Päijät-Hämeen hyvinvointialue on pyytänyt tarkennettua tietoa asiasta. Tiedotamme tietoturvaloukkauksesta välittömästi enemmän, kun saamme tarkennettua tietoa. Ennen kuin varmistuu, onko […]
Asiakkaat saavat terveyspalveluja ja neuvontaa videovastaanotolla yhä useammin 22.09.2023
Päijät-Sote-sovellus ja toimiva verkkoyhteys mahdollistavat videovastaanotot usein myös osana erikoissairaanhoitoa.
Vammaispalvelujen ja HemmaKodin yhteistyö tukee vammaisten työllistymistä – Haravanaattorit rynnistävät innolla pihatöihin 21.09.2023
Päijät-Hämeen hyvinvointialueen vammaispalvelut ja verkkoalusta HemmaKoti ovat aloittaneet yhteistyön, jonka tavoitteena on työllistää päiväaikaisen toiminnan vammaisia tai kehitysvammaisia asiakkaita.
Tilaa uutiskirjeemme
Päijät-Hämeen hyvinvointialueen uutiskirje ilmestyy kerran kuukaudessa. Kokoamme kirjeeseen ajankohtaisia uutisia ja tapahtumia. Tilaa suoraan sähköpostiisi!